Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kymmenen vuoden laserkeilausurakka on pian ohi – kaikista Suomen rakennuksista saadaan tulevaisuudessa kolmiulotteiset tiedot

Maanmittauslaitos on saamassa valmiiksi ensimmäisen koko Suomen kattavan laserkeilauskierroksen, joka on kestänyt noin kymmenen vuotta. Laserkeilaus on tekniikka, joka tuottaa tarkkaa kolmiulotteista tietoa maanpinnan muodoista ja sen päällä olevista kohteista. Laserkeilauksella tuotettavaa kartoitustietoa kutsutaan pistepilveksi. Ensimmäisissä valmistuvissa laserkeilausaineistoissa pistepilvien tiheys on noin puoli laserpistettä neliölle. Maanmittauslaitoksen mukaan kansalliset laserkeilaus- ja ilmakuvausohjelmat käynnistyvät keväällä 2020. Ohjelmissa kuvaussykli on tiheämpi kuin aiemmin, joka mahdollistaa koko Suomen kattavat entistä ajantasaisemmat aineistot. Lisäksi uudessa laserkeilausohjelmassa tuotetaan entistä tarkempaa maanpinnan kolmiulotteista tietoa. Nykyisessä ilmakuvausohjelmassa Suomi on jaettu alueisiin, jotka ilmakuvataan viiden vuoden välein. Tähän tarvittiin Maanmittauslaitoksen mukaan muutos, sillä moniin käyttötarkoituksiin ilmakuva-aineistoja tarvitaan samalta keruuajankohdalta kuin laserkeilausaineistoja. Uudessa ilmakuvausohjelmassa alueet ilmakuvataan kolmen vuoden välein. Ensi vuodesta lähtien vielä tarkempi keilaus Vuodesta 2020 lähtien Suomea laserkeilataan pistetiheydellä, jossa jokaiselle neliömetrille osuu viisi laserpistettä. Ohjelmassa Suomi jaetaan alueisiin, jotka laserkeilataan kuuden vuoden välein. Maanmittauslaitoksen mukaan uudistus nostaa laserkeilausaineistojen hyödynnettävyyden uudelle tasolle. Esimerkiksi metsävaratiedon tarkkuus paranee. Aineistoa voidaan hyödyntää myös uusiin tarkoituksiin. Maanmittauslaitos tuottaa aineiston perusteella kolmiulotteiset rakennustiedot koko maasta. Ilmakuvia hyödynnetään esimerkiksi maastotietokannan päivittämisessä, metsävaratiedon keruussa, peltovalvonnassa ja useissa suunnittelutehtävissä sekä erilaisissa karttapalveluissa.