Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Yle: Hallituksessa sopu ravintolatuista, tuen jakoperusteita tarkennettu

Hallitus on saavuttanut sovun ravintoloille myönnettävästä tuesta, kertoo Yle omien tietojensa pohjalta. Ylen tietojen mukaan tukimalli on säilynyt kaksiosaisena julkisuudessa aiemmin esitettyjen käsitysten mukaisesti, mutta tuen molempia osia on tarkennettu. Kiinteisiin kuluihin suunnattua tukea on tarkennettu niin, että liikevaihtoon suhteutettuna pienemmät ravintolat saavat tukea enemmän kuin suuret. Henkilöstön uudelleenpalkkaamiseen tarkoitettu osa puolestaan perustuisi ravintoloiden kaikkiin palkkakuluihin.