Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälälle hunajaa koronatiedottamisesta – Suolasalkkari Rauman sosiaali- ja terveyspalvelujen viestinnälle

Satakunnan Journalistien hallitus jakoi vuoden 2020 hyvän tiedottamisen hunajapytyn Satasairaalan infektioyksikön ylilääkärille Raija Uusitalo-Seppälälle . Perinteinen huonon tiedottamisen suolasalkkari meni tänä vuonna Rauman sosiaali- ja terveyspalvelujen viestinnälle. Uusitalo-Seppälän palkitsemista perusteltiin muun muassa asiantuntevista lausunnoista ja haastatteluista viruksesta, poikkeusjärjestelyistä ja hoidosta. – Hän osaa selventää vaikeita asioita ja käsitteitä niin, että lukija ymmärtää, mistä on kyse, toteaa Journalistien tiedote. – Olemme pieni yksikkö, eikä meidän voimavaramme riitä sosiaalisessa mediassa ja twitterissä tiedottamiseen. Siksi maakunnallisen median rooli on meille tärkeä, totesi Uusitalo-Seppälä kiitospuheessaan. Suolasalkkarin saanut Rauman sosiaali- ja terveyspalvelujen viestintä on viimeisen vuoden aikana ollut melkoisen nihkeää ja hidasta. Pienenkin kommentin saaminen vaatii usein monen ihmisen hyväksynnän, perustellaan valintaa. Satakunnan Journalistit ry on jakanut hunajapyttyjä ja suolasalkkareita vuodesta 1988 lähtien. Tunnustukset jaetaan jäsenistön ehdotusten pohjalta.