Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Oikeuskansleri: Valtio saa hyödyntää teleoperaattorin paikannustietoja ihmisvirtojen liikkumisesta – Mittaa hallituksen rajoituspäätösten vaikuttavuutta

Oikeuskanslerin mukaan valtio voi käyttää teleoperaattori Telian paikannustietoja ihmisvirtojen liikkumisesta koronaepidemian aikana. Oikeuskanslerin mukaan palvelu ei vaaranna kenenkään oikeuksia. Telia on luovuttanut paikkatietopalvelun kolmeksi kuukaudeksi valtion käyttöön. Palvelu on räätälöity meneillään olevaa poikkeustilannetta varten ja valtioneuvosto käyttää sitä seuratessaan tilannekuvaa ihmisjoukkojen liikkumisesta ja hallituksen päätösten vaikuttavuutta siihen. Oikeuskansleri alkoi tutkia omasta aloitteestaan, rikkooko paikannustietojen hyödyntäminen ihmisten oikeutta henkilötietojen suojaan. Oikeuskanslerin selvityksen mukaan paikkatietopalvelussa käsitellään lukumäärätietoa mobiililaitteiden sijainnista maakuntatasolla ja liikkeistä maakuntien välillä. – Palvelusta saatua maakuntatason lukumäärätietoa ei ollut mahdollista edes välillisesti yhdistää yksittäiseen laitteeseen tai luonnolliseen henkilöön. Kyse ei näin ollut henkilötietojen käsittelystä, oikeuskansleri Tuomas Pöysti totesi tiistaina antamassaan ratkaisussaan. Vain anonyymeja tietoja EU:n perusoikeusperuskirjan mukaan jokaisella on oikeus henkilötietojensa suojaan. EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksen mukaan henkilötietoja ovat kaikki tunnistettavaa tai tunnistettavissa olevaa henkilöä koskevat tiedot. Tietosuojaperiaatteita ei sovelleta anonyymeihin tietoihin, jotka eivät liity tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön, tai henkilötietoihin, joiden tunnistettavuus on poistettu. – Olen tyytyväinen, että oikeuskansleri halusi varmistaa, ettei yhteistyömme valtioneuvoston kanssa vaaranna kenenkään yksityisyyttä. Tässä kriisissä on tärkeää, että viranomaisilla on käytettävissään luotettavaa ja ajantasaista tietoa päätösten vaikutuksista, Telian toimitusjohtaja Heli Partanen kommentoi oikeuskanslerin ratkaisua yhtiön keskiviikkona julkaisemassa tiedotteessa. Telian kertoo kehittäneensä ihmisvirtojen liikkeitä kuvaavan palvelun, jota viranomaiset hyödyntävät myös muissa Pohjoismaissa. Telian mukaan palvelussa ei ole mahdollista seurata yksittäisten ihmisten liikkeitä. Ihmisvirtojen liikettä kuvaavat tiedot perustuvat siihen, miten erilaiset päätelaitteet kuten puhelimet yhdistyvät verkkoon eri paikoissa. Teknologia avuksi koronakriisissä Telian toimitusjohtajan Heli Partasen mukaan teknologiayritykset voivat auttaa yhteiskuntaa kriisin seuraavassa vaiheessa, kun rajoituksia hiljalleen aletaan purkaa. – Käynnissä on useita kiinnostavia hankkeita, jotka mahdollistaisivat tartuntaketjujen nopean katkaisemisen. Haluamme ehdottomasti olla tukemassa esimerkiksi tartuntojen jäljittämiseen liittyvän sovelluksen käyttöönottoa ja jakelua, jos viranomaiset siihen päätyvät. – Edellytys tietenkin on siinäkin tapauksessa, että yksityisyydensuoja on huolellisesti varmistettu, Partanen sanoo.