Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Yhdistetyn miesten räpiköinti jatkui lauantaina – ”Kokonaisuus kääntyy heikon puolelle”

Toinenkaan kilpailupäivä ei tuonut Suomen yhdistetyn joukkueelle kaivattua helpotusta tai onnistumisen iloja. Eiliseen tapaan suomalaisten kohtalo ratkesi jo mäkiosuudella. Paras oli Leevi Mutru , joka hyppäsi sijalle 28. Ladulle hän joutui lähtemään reilut kolme minuuttia kärjen perässä. Ilkka Herola lähti ladulle kolme sijaa Mutrua alempaa. Eero Hirvosen mäkiosuus oli vieläkin katastrofaalisempi. Kirittävää jäi liki neljä ja puoli minuuttia. Selvää oli, että kolmikko ei kamppailisi kärkipaikoista, vaikka lauantain hiihtomatka olikin kymmenen kilometriä perjantain vitosen sijaan. Mutru voitti Suomi-sarjan nousemalla sijalle 20. Herola oli 23:s ja Hirvonen sai yhden maailmancupin pisteen olemalla 30:s. Herolan tilanne huolettaa Jo tuloksista huomaa, että Herolalla ei varsinaisesti kiidä ladulla. Asia sai päävalmentaja Petter Kukkosen otsan ryppyyn. – Ilkan alavire kyllä huolettaa. En ymmärrä, miksi kumpikaan ei kulje. Sen sijaan Hirvosen tilanne ei ole yhtä suuri mysteeri. – Hiihtokunto riittäisi mihin vaan. Hän on mielettömän hyvässä fyysisessä kunnossa. On pelkästään päästä kiinni, että saadaan tekniikka mäessä pelaamaan. Nyt on sääli katsoa, koska hän voisi vaikka voittaa täällä, mutta kamppailee ynnä muista sijoista, Kukkonen analysoi. Hirvonen itse selitti mäkisurkeuttaan näin: – Vauhdit mäessä ovat olleet ihan surkeita. Jokin mättää laskuasennossa, ja vauhti huononee entisestään. Se ei aukea ennen kuin saan rentoutta laskemiseen ja luottoa lentämiseen. En ole hypännyt pitkiä hyppyjä, ja nyt lentäminen on mitä on, vaikka se ei ikinä ole ollut mikään ongelma. Hirvonen ei kisaa sunnuntaina, eikä lähde ensi viikonloppuna Lillehammeriin, kun cup siirtyy sinne. Treenaaminen on tässä vaiheessa tärkeämpää. – Nyt on nöyrryttävä sen tosiasian edessä. Eeron psyykkinen solmu ei aukea kisareissulla, Kukkonen tiivisti. Mutrun suoritus ja Hirvosen hiihtovauhti olivat Kukkosen mukaan päivän ilonaiheet, mutta pitkälle ne eivät riitä. – Kokonaisuus kääntyy heikon puolelle.