Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kaupunginhallituksen päätös on jo käytännössä varma: Porin yt-neuvottelut alkavat – Näin 2700 henkilöä koskevat vaikeat neuvottelut etenevät

Tekeekö Porin kaupunginhallitus maanantaina päätöksen enintään 200 henkilön vähentämistä koskevan yt-neuvotteluprosessin käynnistämisestä aloittamisesta vai ei? Tekee! Vaikka ryhmäkokouksia käydään vielä viikonloppuna, alkaa jo nyt olla selvää, että kaupunginhallitus aikoo katsoa ainakin sen kortin, mitä neuvotteluissa saadaan aikaan, sillä se ei sido vielä mihinkään. On jopa mahdollisuus, että päätös tulee yksimielisesti. Neuvottelujen aloittamisen taakse ovat asettumassa Satu Hatanpää (kok.), Mari Kaunistola (kok.), Petri Huru (ps.), Tommi Salokangas (ps.), Anne Liinamaa (vihr) ja Juha Kantola (kesk.). He jo pelkästään muodostavat 11-jäsenisen kaupunginhallituksen enemmistön. Tämän lisäksi, vielä varsinaiseen loppupäätökseen sitoutumatta, kortin katsoisivat myös Diana Bergroth-Lampinen (sd.), Arja Laulainen (sd.) ja Esa J. Wahlman (sd.). Heidän kantansa riippuu kuitenkin demarien perjantai-iltana järjestettävästä ryhmäkokouksesta. Vasemmistoliittokaan ei välttämättä halua maalata itseään tässä vaiheessa nurkkaan. Tiettävästi Erno Välimäki (vas.) ja Raisa Ranta (vas.) haluaisivat ehdottomasti vaikuttaa siihen, keitä mahdolliset vähennykset koskisivat ja myös neuvottelujen laajuuteen. Kantaa puiva vasemmistoliiton ryhmäkokous pidetään lauantaina. Porin kaupunginhallitus päättää siis ensi maanantaina, käynnistääkö se yhteistoimintaneuvottelut vai ei. Pelkkä neuvottelujen käynnistäminen ei vielä ole päätös henkilöstön vähentämisestä. Työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa, kun neuvotteluja on käyty kuusi viikkoa niiden alkamisesta. Määräaika on kuitenkin vain yhteistoimintalaissa mainittu minimineuvotteluaika Mikäli yhteistoimintaneuvottelut päätetään aloittaa, niin seuraavassa vaiheessa työnantaja laatii neuvotteluesitykset ja neuvottelut käydään niiden pohjalta. Ne tehdään toimialoittain omissa neuvotteluryhmissään yhdessä työntekijöiden edustajien eli pääluottamusmiesten kanssa. Kaupunginhallitus käsittelee talousarvion valmistelua, jonka osana mahdolliset yhteistoimintaneuvottelut ovat. Päätökset mahdollisesta henkilöstön vähentämisestä tekee työnantaja yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen osana talousarvion valmistelua. Viime kädessä kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2021 talousarvion. On todennäköistä, että keskustelu ensi maanantain kaupunginvaltuustossa käy räväkkänä, sillä kevään kuntavaalit lähestyvät. Valtuustoryhmien puheenjohtajat yrittävät kuitenkin parhaansa mukaan hillitä ryhmiensä "kuumakalleja". Kokoomuksen ryhmänjohtaja Anttivesa Knuuttila yritti jo etukäteen kommenteillaan "inhimillisesti kurjasta tilanteesta" viestiä sitä, ettei esimerkiksi Mikael Ropo (kok.) provosoi valtuuston vasemmistoa avoimeen sotaan. Demareilla on puolestaan suitsista pitelemistä esimerkiksi Martti Lundenissa ja Tommi Raunelassa . Kaikkien etu olisi, että keskustelu olisi asiallista ja pohjaisi siihen ainoaan totuuteen, että säästöjä on pakko saada. Vaikka Porin kaupunginjohtajan 2 700 työntekijää ja viranhaltijaa koskeva yt-neuvotteluiden aloittamisesitys kylmää henkilöstöryhmiä, on kissan pöydälle nostamisessa hyvä puolensa. Pakkosäästöistä saatiin nyt konkretiaa, jota poliittinen koneisto pääsee pureskelemaan. Aivan liian kauan on asiaa on hyssytelty. Päällimmäiseksi on jäänyt tunne, että esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Diana Bergroth-Lampinen (sd.) ei ole halunnut ottaa ikävistä säästöistä julkista vastuuta. Sinänsä surullista on se, että kaupungin korkein johto niin virkamiehistössä kuin poliitikoissa olisi voinut halutessaan toteuttaa säästöihin pyrkivää henkilöstöpolitiikkaa jo kahden viime vaalikauden aikana. Silloin esityksen kaltaista kertarysäystä ei olisi enää tarvittu. Täysin kädet taskussa ja mitään tekemättöminä ei kuitenkaan ole oltu. Siitä kertovat kylmät luvut. Kaupungin suurin menoerä on henkilöstön palkka. Viimeisen raportin mukaan Porin kaupungilla oli kesäkuussa palveluksessaan yhteensä 6 416 ihmistä. Luvussa ovat mukana vakituiset, määräaikaiset, työllistetyt ja oppisopimussuhteiset. Kaupunki on viimeisen vuoden aikana onnistunut vähentämään etenkin määräaikaisuuksia, joten viime vuoden kesäkuuhun verrattuna henkilöstöä on saatu pienenemään jo 186 hengellä. Osin taustalla on kaupunginhallituksen keväällä tekemä päätös kaikkia toimialoja koskevasta rekrytointikiellosta sekä alle vuoden mittaisten määräaikaisten sijaisten käytön rajoituksista. Näillä "pehmeillä" keinoilla on tarkoitus vähentää 250 henkilötyövuotta vuoden 2021 loppuun mennessä. Pelkästään tämä ei kuitenkaan ole valitettavasti riittävä tulppa kaupungin kymmenien miljoonien tappiokierteen katkaisemiseen.