Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Puolustusvoimien entistä komentajaa epäillään palvelusrikoksesta – Lemmenjoen tapahtumiin liittyvä esitutkinta on etenemässä syyteharkintaan

Keskusrikospoliisi (KRP) epäilee entistä Puolustusvoimien komentajaa, kenraali Jarmo Lindbergiä palvelusrikoksesta. Tutkinnassa on kyse siitä, miten Lindberg toimi Inarissa Lemmenjoella järjestetyn vapaaehtoisen harjoituksen jälkiselvittelyn aikana. Harjoitus järjestettiin 22.-24. syyskuuta vuonna 2017. Valtakunnansyyttäjänvirasto tiedotti Lindbergiä koskevan esitutkinnan aloittamisesta viime keväänä, mutta tuolloin ei kerrottu tutkittavaa rikosnimikettä. KRP:n tutkinnanjohtajan Janne Järvisen arvion mukaan asia on siirtymässä syyteharkintaan loka-marraskuussa. Lindberg on jo tutkintaa edeltäneen esiselvittelyn aikana kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen. Hän on kolmas korkea upseeri, jonka toimia tutkitaan Lemmenjokeen liittyen. Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan kyse on siitä, onko Lindberg syyllistynyt rikokseen rikkomalla sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annettuun lakiin perustuvia velvollisuuksiaan. Päiviölle ja Eskeliselle sakkotuomiot Helsingin hovioikeus tuomitsi kesäkuussa Karjalan Lennoston entisen komentajan eversti Markus Päiviön sakkorangaistukseen esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta. Tuomio tuli Lemmenjoella syyskuussa 2017 järjestetyn harjoituksen tapahtumista. Oikeus katsoi, että Päiviö oli käyttäytynyt sopimattomasti ja epäasiallisesti sekä loukannut sanomisillaan harjoitukseen osallistuneita henkilöitä. Päiviö tuomittiin maksamaan sakkoa yhteensä 3000 euroa. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan kärsimyskorvausta nimittelyn kohteeksi joutuneelle Nurmeksen kaupunginjohtajalle 1200 euroa. Päiviö siirtyi reserviin viime keväänä. Ilmavoimien komentajana harjoitukseen aikaan toiminut Sampo Eskelinen sai puolestaan sakkotuomion palvelusrikoksesta. Kesäkuussa annetun tuomion mukaan hän ei käynnistänyt viipymättä esitutkintaa alaisestaan eli Markus Päiviöstä. Oikeus piti Eskelisen menettelyä vahingollisena. "Esitutkinnan viivästyminen on ollut omiaan aiheuttamaan erityisesti harjoitukseen osallistuneiden ja lennoston henkilökunnan keskuudessa sen käsityksen, että korkeassa upseerinvirassa olevia ei kohdella oikeudenhoidossa samalla tavoin kuin muita sotilaita", tuomiossa todettiin. Eskelinen tuomittiin 30 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen. Hän joutui maksamaan yhteensä 1770 euroa. Myös Eskelinen siirtyi reserviin viime keväänä. Hän on valittanut tuomiostaan. Komentoketju etenee Puolustusvoimissa siten, että sakkotuomion saaneen Eskelisen kurinpitoesimies oli Lemmenjoen aikaan komentaja Lindberg. Laissa sotilaskurista ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa on huomioitu tapaus, jossa alempi esimies ei aloita esitutkintaa alaisensa epäillystä rikoksista. ”Jos ylemmän kurinpitoesimiehen tietoon on tullut, että alempi esimies ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin rikoksen johdosta, hänen on asian laadun niin vaatiessa määrättävä esitutkinta suoritettavaksi tai otettava asia käsiteltäväkseen”, laissa todetaan Valtakunnansyyttäjävirasto määräsi kenraali Lindbergin Lemmenjokeen liittyvät toimet esiselvitettäväksi tammikuussa 2019, kun Lännen Media oli uutisoinut hänen saaneen tietoa rikosepäilyihin johtaneen kertausharjoituksen tapahtumista jo syyskuun lopussa vuonna 2017. Tutkintapyyntö Markus Päiviöstä tehtiin vasta kuukausien kuluttua harjoituksen päättymisestä eli 18. joulukuuta 2017. Komentaja sai sähköpostia Lemmenjoesta Puolustusvoimien silloinen viestintäjohtaja Sami Nurmi vahvisti joulukuussa 2018 Lännen Median saamat tiedot, joiden mukaan Lindberg sai Lemmenjoen tapahtumista tietoa alaiseltaan syyskuun lopulla 2017. – Ilmavoimien komentaja (Eskelinen) ilmoitti tapauksesta suullisesti Puolustusvoimain komentajalle tapauksen jälkeen joskus syyskuun lopulla 2017. Tapauksen yksityiskohdat selvisivät hänelle alkuvuodesta 2018 tapauksen tutkinnan valmistuttua, Nurmi viestitti joulukuussa 2018 toimitukselle sähköpostitse. Sampo Eskelistä koskevasta esitutkinta-aineistoista kävi myöhemmin ilmi, että Eskelinen oli lähestynyt Puolustusvoimien komentajaa Lemmenjoki-tapauksesta myös sähköpostitse 5. lokakuuta 2017. Kenraali Lindberg ilmoitti viime tammikuussa, että hän ei tavoittele jatkokautta. Hän siirtyi reserviin 1. elokuuta. Heinäkuussa tehdyllä viimeisellä virkamatkallaan Washingtonissa Lindberg palkittiin Yhdysvaltain puolustusvoimien Legion of Merit –kunniamerkillä. Puolustusvoimien mukaan hän sai sen ansioistaan komentajakaudellaan vuosina 2014-2019.