Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauman elokuvafestivaalit ehdittiin perua tältä vuodelta, mutta järjestäjät eivät luovuttaneet – festivaalit tulevat hieman pienemmässä mittakaavassa 27. kerran

Rauma Blue Sea Film Festival -elokuvatapahtuman piti ensin olla tältä vuodelta peruttu, mutta toisin kävi. Elokuvafestivaali järjestetään elokuun lopulla, mutta hieman erilaisella tavalla. Tavallisesti Rauman elokuvafestivaalien pääviikonlopun aikana kävijöitä ja katselijoita on ollut tuhatmäärin, joten järjestäjille oli koronatilanteen huomioon ottaen selvää, että aivan yhtä suurella väkimäärällä festivaalia ei voida järjestää turvallisesti. – Tuumittiin kuitenkin, että jonkinlainen pienimuotoinen vastaava tapahtuma olisi hieno. Tällä kertaa villitkin ja erilaiset ideat pääsivät toteutukseen. Meillä on nyt drive-in -näytöksiä ja elokuvaesitys uimahallissa. Lisäksi suunnitelmissa on päiväsauna, jossa voisi nauttia elokuvasta samalla, kertoo Rauman elokuvakerhon puheenjohtaja Merja Valkoja . Suunnitelmissa on järjestää myös perinteinen Baltic Herring- eli vapaasti suomennettuna Itämeren Silakka-niminen lyhytelokuvakilpailu. Lyhytelokuvakilpailun finaaliin päässeet elokuvat esitetään yhdessä tuomariston kanssa elokuvateatteri Iso-Hannussa perjantaina. Lisäksi on Valkojan mukaan luvassa yllätysesityksiä ja koulu- sekä päiväkotivierailuja. – Esitettävissä elokuvissa on vielä hieman mietittävää. Esimerkiksi uimahallissa pitää todennäköisesti esittää jokin koko perheelle sopiva elokuva, joka on dvd- tai blu ray -muodossa. Mutta eiköhän hyvät tarjokkaat löydy, Valkoja sanoo. Rauma Blue Sea Film Festival 20.– 23. elokuuta.