Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Poikkeusolot alleviivaavat koulun merkitystä yhteisönä

Kouluvuosi on päätöksessään. Suvivirsi, vapauden ja haikeuden keskenään sekoittuvat tunteet, itkut, naurut, todistukset ja stipendit kuuluvat juhlaan tänäkin keväänä. Suuria tilaisuuksia ei pidetä, puheet kuullaan ehkä keskusradiosta tai nähdään ruudulta, halataan tavanomaista vähemmän. Poikkeusaika jää varmasti kaikkien mieleen. Asioista selvittiin kunnialla. Haluan antaa isot, arvostavat, julkiset kiitokset tehdystä työstä rehtoreille, opettajille, ohjaajille, oppilashuoltohenkilöstölle, hallinnon ja tukipalveluiden työntekijöille – ihan kaikille. Nopeasti muuttuneissa, ajoittain heikosti ohjeistetuissa tilanteissa ei jääty ihmettelemään. Hihat käärittiin, arkijärkisesti sovellettiin ja tehtiin töitä lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin eteen. Kovilla olivat myös oppilaat ja opiskelijat tukijoukkoineen, mutta suhtautuminen ja toiminta olivat erinomaisella tasolla. Poikkeusolot alleviivaavat koulun merkitystä yhteisönä. Ne pakottavat tarkastelemaan totuttuja toimintatapoja eri näkökulmista ja jättävät varmasti hyviä jälkiä jatkoa ajatellen. Suomalainen menestystarina, tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta, on rakennettu pitkälti maksuttoman, kaikille mahdollisen koulutuksen avulla. Toivottavasti meillä on rohkeutta luottaa samoihin työkaluihin jatkossakin sekä parantaa entisestään edellisten sukupolvien luomia malleja. Taneli Tiirikainen yksikön päällikkö, sivistystoimiala/opetusyksikkö, Porin kaupunki