Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Rauman ja Eurajoen jätehuolto Lounais-Suomen hoitoon – päätökset osakkuudesta loppuvuoden aikana

Lounaiseen Suomeen on syntymässä laaja kuntien jäteyhtiö, jonka toiminta ulottuu yli maakuntarajan. 17 kunnan omistama Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) on edennyt osakasneuvotteluissa esisopimusvaiheeseen Rauman ja Eurajoen kanssa. Varsinais-Suomen puolelta yhtiön osakkaaksi liittymistä valmistelevat Uusikaupunki ja Vehmaa. Uusien osakaskuntien odotetaan hyväksyvän yhtiöjärjestelyt kuluvan vuoden loppuun mennessä valtuustoissa. Aiesopimus osakkuudesta on määrä hyväksyä kunnissa viimeistään lokakuun alkupuolella. Mikäli uudet kunnat liittyvät yhtiön osakkaaksi, siirtyvät jätehuoltotehtävät Raumalla ja Eurajoella LSJH:n hoitoon vuoden 2021 alusta. Yhtiöosakkuus ajoittuisi yhteen LSJH:n Salon ekovoimalan valmistumisen kanssa.. Voimalainvestoinnin on määrä valmistua 2021 alkupuolella. Voimalassa poltettaisiin osakaskuntien alueella syntyvä kierrätyskelvoton jäte energiaksi. Uusien osakaskuntien omistusosuus jätehuoltoyhtiössä olisi 12 prosenttia ja osakaspohjan laajennus toteutettaisiin uusien osakkeiden merkinnällä. Esisopimuksen mukaan osakeannissa kunnat maksaisivat osakkeiden merkintähinnan kokonaisuudessaan kunnilta yhtiöön siirtyvällä liikearvolla ja nykyisen jätehuoltojärjestelmän käyttöomaisuudella. Jätehuollon hallinnointi siirtyisi Turun kaupungin alaiselle alueelliselle jätehuoltolautakunnalle. Uusikaupunki liittyisi osakkaaksi vuoden 2023 alusta nykyisen jätehuoltosopimuksen päättyessä. Esisopimuksen mukaan Rauma saisi jätehuoltoyhtiön hallitukseen ja jätehuoltolautakuntaan yhden jäsenen. Eurajoki, Uusikaupunki ja Vehmaa saisivat nimetä hallitukseen kaksi jäsentä ja yhden lautakuntajäsenen.