Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kokemus on kovaa valuttaa talkoilla taloa maalatessa – eikä huumorintajustakaan ole haitaksi

Harmaa ei ole vain harmaata, kysy vaikka maalarilta. Asian tuntevat hyvin myös Hormiston, Matomäen ja Pyssykankaan kylien asukkaat, jotka päättivät yhteiselle kylätalolle oikean harmaan sävyn. Niitä olikin yllättävän monta, malleja maalailtiin eri puolille seinää ja lopulta äänestettiin sopivaa. – Taidettiin asia jo kertaalleen päättääkin, mutta naisilta tuli lopullinen sinetti oikealle sävylle, Hannu Lamminen veistelee sivellessään valitun sävyistä Virtasen viiden öljyn maalia seinään. Kylätalon varjoisalla puolella seinää sutiva talkooporukka yhtyy nauruun. Kukaan ei halua ottaa tekemisestä kunniaa, vaan kiitosta vyörytetään milloin naisille, milloin miehille tai yksittäisille talkooahkeroijille. Selvää on vain, että niitä talkootunteja on kertynyt tämän talon ympärille paljon. Talkoiden laajuutta voi avata myös numeroina. – Olemme tehneet talkootunteja jo varastoonkin, eli kunnostushankkeen edellyttämä talkootyömäärä on täyttynyt ja mennyt ylikin, Pyssykangas-Matomäki-Hormisto -kyläyhdistyksen puheenjohtaja Annikki Tommila sanoo. Entisen rukoushuoneen kunnostukseen kyläyhdistys sai reilut 71 000 euroa Leader-tukea, kun koko kunnostustöiden arvioidaan maksavan yli 140 000 euroa. 45 000 euroa kustannuksista hoidetaan talkoilla, joten pikkunäpertelystä ei ole kyse. Omaa rahaakin yhdistys tarvitsee vielä hankintoihin lähes 27 000 euroa. Siihen tarkoitukseen kunta myönsi yhdistykselle lainaa. Paljon on jo saatu aikaan, mutta vielä tehtävää riittää, hanke kestää ensi vuoteen. Ensimmäisinä vuosina korjattiin sisätilat. Keittiö uusittiin nykyaikaiseksi ja salien ilme ehostettiin sopimaan juhlatilaksi tai vaikka kerhokäyttöön. Sisäkaton huokolevyjen alta paljastunut lautalaipio sai uuden maalin. Uusille vessoille jouduttiin miettimään seinien paikkaa uusiksi, mutta nyt kaksi vessaa muodostaa toimivan, esteettömän tilan. Pieniruutuiset arvokkaat ikkunat ovat seinähirsien tavoin peräisin puretusta Nakkilan kirkosta. Niiden kunnostuksessa oli iso työ. Kesäksi ruutuja pessyt Mirja Mitikka laski urakan. – Työ tuntui toivottomalta, ruutuja vain riitti ja riitti. Onneksi minulla oli radio seuranani ruutuja pestessä, Kun sieltä tuli Miljoonasateen kappale 506 ikkunaa, rupesin nauramaan. Kuulosti niin tutulta. Laulusta innostuneena Mitikka laski kylätalon ikkunaruutujen lukumäärän. Niitä oli 250, joka ruudussa neljä pintaa, eli yhteensä tuhat pestävää pintaa! Tänä kesänä sisätöiden jatkamisen lisäksi ulkopinta maalattiin, kun se värisävy lopulta saatiin päätettyä. Kokonaisuudessaan maalausurakka vie kuusi täyttä työpäivää, vaikka talkooväkeä on ollut 7–10 joka urakkaan, laskee maalaustöitä johtava Jarmo Heinola , joka teki työuransa rakennusalalla, myös maalaten ammatikseen. – Maalia tähän kuluu kaikkinensa noin 80 litraa. Peltikaton maalaukseen tarvitaan sitten lisää, mutta se jää ensi kesälle, Heinola laskee. Ensimmäinen maalikerros levittyy seinille nopeasti. Toinen kerros ei ime enää yhtä paljon maalia, mutta aikaa siihen menee vähintään saman verran kuin ensimmäiseen kerrokseen. – Toisella maalauskerralla täytyy viimeistellä ikkunanpielet ja otsalaudat, se on tarkkaa puuhaa ja ottaa aikansa, Heinola sanoo. Tarkka puuha sopii näille talkoolaisille, joista monet ovat jo työuransa tehneet ja nauttivat eläkepäivistä. Kokemus puhuu puolestaan, sillä työn jälki on hienoa. Ikä tuo malttia tehdä urakka huolellisesti. – En ole aikoihin maalannut, mutta talkoilu täällä kylätalolla sai minut taas innostumaan. Otin kotonakin piharakennuksen maalauksen työn alle, Aira Luttinen sanoo sivellen pienellä pensselillä ilmalämpöpumpun ympäriltä ahtaita rakoja. Luttinen tunnustaa ottaneensa vaikean osan seinää tarkoituksella, hän kaipaa haastetta. – Naiset ovat tarkempia, minä ohitin tuon paikan kun maalaan mieluummin tasaista seinäpintaa, nauraa vieressä Jaakko Määttä leveä pensseli kourassaan. Parasta talkootöissä on yhteisen tekemisen tunne. Kyläläiset tutustuvat toisiinsa tai sitten pääsevät verestämään muistoja pitkäaikaisten ystävien kanssa. Aivan kuten tekivät vieretysten tellingeille kiivenneet Hannu Männistö ja Tuomo Mitikka . – Kävimme yhdessä Matomäen koulua lapsina. Niitä vanhoja tässä muistelimme, Männistö tarkentaa. Tuomo Mitikka kertoo, kuinka hän muistaa hiihtokilpailut tuolta lapsuudesta. – Mieleeni jäi Hannun isä, joka seisoi maaliviivalla katsomassa hiihtoja. Kun tulin maaliin, Hannun isä tuumasi minulle, että "hyvin tulit, mutta epäilen että Hannu tulee ensimmäiseksi". Muisto naurattaa miehiä, mutta kumpikaan ei muista, miten kisassa lopulta kävi kun ajat tarkistettiin. Näistä talkoista jäi varmasti monelle jälleen uusia muistoja. "Maalia tähän kuluu kaikkinensa noin 80 litraa. Peltikaton maalaukseen tarvitaan sitten lisää, mutta se jää ensi kesälle.” Jarmo Heinola