Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Uniluodon uimarannan varusteet on uusittava ilkivallan vuoksi – Rannan piti aueta tänään

Porin Uniluodon uimarannalla on tehty ilkivaltaa, jonka vuoksi rannan varusteet joudutaan uusimaan. Kaupunki tiedotti aiemmin tänään, että Porin loputkin uimarannat avataan, mutta Uniluodossa käy nyt toisin. Kaupunki kertoo Facebook-sivuillaan, että tuhotöiden vuoksi Uniluodon rannan virallinen avaaminen viivästyy. Kesäkuun alussa uimarannoista avattiin Yyteri, Kirjurinluoto, Ahlainen, Lavia, Noormarkku ja Tammen tila. – Ilmat ovat olleet jo lämpimiä ja uimakausi on selkeästi alkanut. Muistetaan kuitenkin rannoillakin liikkua vastuullisesti ja huomioida riittävät turvavälit ja muut hygieniaohjeet, liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti muistutti kaupungin tiedotteessa. Loppujen uimarantojen eli Lyttylän, Reposaaren, Ruosniemen ja Uniluodon oli määrä aueta tänään. Uimarantojen varsinainen uimakausi alkaa Porissa 15. kesäkuuta ja kestää elokuun loppuun. Tuona aikana terveysvalvonta valvoo uimaveden laatua sekä rantojen varustelua.