Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Koronaviruksen leviäminen näkyy: Nyt peruttiin museon tapahtuma

Torstaille suunniteltu Kulttuuritorstain luento Talvisota satakuntalaisin silmin on peruttu koronaviruksen leviämisestä johtuvan tilanteen takia. Luento oli määrä järjestää Emil Cedercreutzin museossa torstaina kello 18 alkaen. Suomen hallitus on tiedotustilaisuudessaan torstaina päättänyt peruuttaa kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet toukokuun loppuun saakka. Hallitus suosittaa, että pienempienkin tilaisuuksien järjestämistä pitää harkita. Päätös tilaisuuden peruuttamisesta on tehty harkinnan jälkeen. Tarkoituksena on suojella riskiryhmiä mahdollisilta tartunnoilta, museolta kerrotaan. Suurista kulttuurilaitoksista Tampereen Työväen Teatteri ilmoitti torstaina pian hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen lopettavansa esitystoiminnan keväältä. Teatteri toivoo, että mahdollisimman moni lipun ostaneista ottaisi vastaan teatterin tarjoaman lahjakortin, joka on voimassa esityksiin 27.8.2020 alkaen 31.5.2021 asti. Lipun ostaneilla on myös mahdollisuus saada lippurahat takaisin. Radion Sinfoniaorkesteri tiedotti soittavansa konsertit ilman yleisöä ja esittävänsä konsertit Ylen kanavilla.