Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Muut eivät tajua – Iivari, 27, löytää kirpputoreilta jatkuvasti aarteita: 50-luvun lasia, arvohuonekaluja ja lamppuja: "Tuhansia euroja olen käyttänyt"

Noin viitisen vuotta sitten helsinkiläinen Iivari Viilomaa , 27, hurahti. Kaupunkikolmio alkoi täyttyä vanhoista lasiesineistä ja huonekaluista. Mutta ei mistä tahansa: Viilomaa keräilee järjestelmällisesti erityisesti 50- ja 60-luvun aarteita, ja kokoelma kattaa karkean arvion mukaan seitsemisen sataa erilaista tavaraa. Erityisen rakas harrastus nuorelle miehelle on 50-luvun käyttölasiesineiden metsästäminen kirpputoreilta. Aluksi Viilomaa kuitenkin etsi vähän kaikenlaista, joka oli tehty lasista: erilaisten suomalaisten lasitehtaiden tuotoksia. –Sitten tajusin, että keräily on pakko rajata johonkin. Niinpä mietin, mikä minua kiinnostaa kaikista eniten, Viilomaa kuvailee. Rajaus oli helppo. Viilomaa päätti alkaa kerätä Nuutajärven lasikylän 50-luvun esineistöä. Käyttölasien värit ja muotoilu kiehtovat häntä eniten. Hänen suosikkimuotoilijoitaan ovat monesti palkittu Kaj Franck sekä Saara Hopea , joka on yksi Suomen merkittävimmistä teollisista muotoilijoista. Nyt Viilomaalla on kymmenittäin kyseisten muotoilijoiden käyttölasiesineitä. Ja tokihan kokoelmasta löytyy muutakin, kuten Oiva Toikan sekä muiden Nuutajärven lasikylän muotoilijoiden luomuksia. Salaisuutena ahkeruus Viilomaa metsästää suosikkejaan erityisesti kirpputoreilta. Huutokaupoista on helppo bongata itseä kiinnostavia esineitä, mutta hinnat saattavat nousta korkeiksi. –Kirpputoreilla löytöjä voi tehdä omassa rauhassa ja halvemmalla - jos vain tietää, mitä etsii. Lisäksi hinnasta voi joskus yrittää tinkiä, Viilomaa kertoo. Viilomaan salaisuus on yksinkertaisesti se, että hän on ahkera. –Käyn viikossa kolmesta seitsemään kertaa kirpputoreilla työmatkojen lomassa, sillä tykkään tehdä löytöjä. On kuitenkin ”opiskeltava” ahkerasti, jotta voi tehdä löytöjä: täytyy tuntea tekniikat, materiaalit ja muotoilijoiden tuotanto. Valmistustavoista voi yrittää päätellä, olisiko kyseessä tunnetun muotoilijan teos, Viilomaa kertoo. Käytännössä ahkerasti kiertämällä Iivari ehtii napata haluamansa lasi- ja huonekaluherkut itselleen, ennen kuin muut ehtivät tai tajuavat. Viilomaan lasikokoelma on parhaillaan esillä Helsingin Designmuseon näyttelyssä Keräilijät ja kokoelmat . Hänen rakkaimmat esineensä ovat Nuutajärven lasikylästä peräisin olevat rottinkikorit, joiden sisällä on kannu ja juomalaseja. –Koreja astiastoineen on tehty Nuutajärvellä kolmea erilaista. Niistä kaksi on Kaj Franckin ja yksi Saara Hopean suunnittelema. Viilomaan lasikokoelman arvokkain helmi on Riihimäen Lasin, Nanny Stillin 50-senttinen uniikki taidelasityö 70-luvulta, jonka arvoksi hän arvioi ainakin tonnin. Teos oli näytillä Tanskalaisen Illum Bolighus -kauppakeskuksen näyttelyssä 70-luvun lopulla ja on ainut laatuaan. Koti täynnä 50- ja 60-lukua Alvar Aallon Artekin klassikkohuonekaluja, tiikkisenkkejä sekä Paavo Tynellin ja Itsun valaisimia. Viilomaan innostus ei rajoitu vain lasiesineisiin, vaan hän keräilee lisäksi huonekaluja ja valaisimia enimmäkseen 50- ja 60-luvuilta. Huoneistosta löytyy niin Olof Ottelin Formula-sarjan senkki kuin Lisa Johansson-Papen valaisin. Lasiesineille on varattu kodista oma huone, mutta 50- ja 60-luvun kalusteet ovat täyttäneet hiljalleen koko huoneiston. -Uusia huonekaluja kodissamme ei juurikaan ole. 50-luku miellyttää vain niin kovasti silmääni: onhan se suomalaisen designin kultakautta, Viilomaa pohtii. Viilomaan on vaikea arvioida, kuinka paljon esineisiin ja kalusteisiin on uponnut rahaa. Kuukausittain hän tunnustaa käyttävänsä keräilyyn muutaman sata euroa. Viilomaa kuitenkin uskoo, että erityisesti kirpputoreja hyödyntämällä säästöä on tullut verrattuna siihen, jos hän olisi huutanut suosikkejaan huutokaupassa. –Säästöä on tullut, mutta kyllähän näihin on tuhansia euroja mennyt. Artekin vanhat huonekalut lienevät kotimme arvokkaimpia. Nehän ovat nykyään aika kovissa hinnoissa, hän pohtii. Kiinnittänyt huomiota somessa Myös läheiset ovat panneet merkille Viilomaan kodin kalusteet ja kauniin lasikokoelman. Innostunut palaute ja perheen tuki nuoren miehen harrastukselle on ollut suurta. Myös sosiaalisessa mediassa Viilomaan harrastus on kiinnittänyt huomiota. Hän julkaisee löydöksistään kuvia Finvint-tilillä Instagramissa, jonne on kertynyt mukavasti melkein pari tuhatta seuraajaa. Viilomaan mukaan keräilyssä häntä motivoi uusien aarteiden löytäminen, kaunis muotoilu ja kiinnostus historiaan. –Kiinnostus keräilyyn ja lasitaiteeseen heräsi jo lapsuudessani, sillä äitini työskentelee museolla. Lasi ja taide ovat olleet osa lapsuuttani. Viilomaa uskoo, että media ja vintagetrendit ovat villinneet hänen kiinnostustaan entistä enemmän. Erityisesti innostus 50-luvusta on nostanut päätään. Yhä useampi on halunnut maustaa kotiaan aikakauden kalusteilla. –Viime vuosien aikana mediassakin tunnutaan puhuvan entistä enemmän keräilystä ja vintagesta. Erilaisia ohjelmiakin on tullut enemmän. Kirpputoreja kiertäessä ja aihepiiriä seuratessa oma innostus ja tietoisuus ovat sen ansiosta myös koko ajan kasvaneet, hän pohtii. Vaikka moni yrittää rikastua vintagelöydöillä, Viilomaata se ei kiinnosta, vaan hän sanoo keräilevänsä omaksi ilokseen. –Huonekalut ja osa astioista ovat käytössä ihan meillä arjessa, hän kertoo.