Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Porilainen: Katso tästä miten äänestysalueesi on muuttumassa

Porin kaupunki on jaettu varsinaisina vaalipäivinä tapahtuvaa äänestystä varten 31 äänestysalueeseen. Äänestysaluejakoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että jatkossa äänestys vaalipäivänä tapahtuisi enää 23 alueella. Porissa on ollut muihin suuriin kaupunkeihin nähden verrattain suuri määrä äänestysalueita suhteutettuna äänioikeutettujen määrään. Kaupunginhallitus asetti viime kesäkuussa vaaleja valmistelevan toimikunnan luomaan ehdotuksen uudesta äänestysaluejaosta. Äänestysaluejaon muutoksia käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa ensi maanantaina. Lopullisen päätöksen äänestysalueista tekee Porin kaupunginvaltuusto. Isojoenranta ja Murtosenmutka sulautetaan Toejoen ja Kalaholman alueisiin. Toukarin eteläinen osa sulautetaan Isosanta-Pormestarinluodon jaToejoen alueisiin. Uusikoivisto ja Impola yhdistetään Koivula-Herralahti -alueen kanssa. Eli Impola sulautettiin Sampolan äänestysalueeseen. Äänestyspaikoiksi jäävät Itätuulen oppimiskeskus ja lähipalvelukeskus. Uudenkoiviston päiväkoti äänestyspaikkana jää pois. Päärnäinen ja Tiilinummi yhdistetään Käppärä ja Musa -alueeseen yhdeksi alueeksi. Äänestyspaikkana toimii Käppärän koulu. 400-vuotiskoti poistuu äänestyspaikkana. Pietniemi sulautetaan Liinaharjan ja Tuorsniemen sekä Vähärauman alueisiin. Äänestyspaikkoina ovat Pikkureppu ja Länsi-Porin koulu. Päiväkoti Leppäkerttu poistuu äänestyspaikkana. Metsämaa ja Enäjärvi sulautetaan alueisiin Kyläsaari ja Uusiniitty sekä Pihlava. Meriporin yhtenäiskoulu ja Kyläsaaren koulu toimivat äänestyspaikkoina. Toukarin pohjoisosa sulautetaan Söörmarkkuun, äänestyspaikka Söörmarkun koulussa. Noormarkku sulautetaan Finpyyn ja Söörmarkun alueisiin. Äänestys Noormarkun koulussa sekä Söörmarkun koulussa. Lassila sulautetaan Finpyyn ja Lavian äänestysalueisiin.