Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Aituritähti Korte jää reisivamman takia kilpailutauolle – ei kisaa Ruotsi-maaottelussa

Pika-aitajuoksija Annimari Korte jää kilpailutauolle reisivamman vuoksi. Hän ei juokse ensi viikonloppuna Tampereella perinteisessä yleisurheilumaaottelussa Suomi–Ruotsi. Kilpailutauko kestää kaksi viikkoa. – Olisin halunnut kilpailla Tampereella. Olin jo perunut kilpailut maaottelun ympäriltä, mutta kun kävin magneettikuvassa perjantaina, takareidestä löytyi pieni revähtymä, Korte kertoo tiedotteessa. Hänellä on ollut läpi kesän ongelmia vasemman jalan takareiden kanssa. Nyt todettu revähdys on kuitenkin oikean jalan takareidessä. – Oikean jalan takareisi kramppasi Turun Kalevan kisojen dopingtestissä ja uudelleen hiljattain verryttelyssä ennen Unkarin Székesfehérvárin kilpailua, Korte sanoo Hänen toiveissaan on jatkaa kilpailukautta syksyllä Timanttiliigan Rooman ja Dohan kilpailuissa.