Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Oikeus tuomitsi ASAP Rockyn ehdolliseen vankeuteen pahoinpitelystä – räppäri on pettynyt tuomioonsa

Tukholman käräjäoikeus on tuominnut amerikkalaisen räppärin ASAP Rockyn eli Rakim Mayersin ehdolliseen vankeuteen pahoinpitelystä. Myös kaksi muuta syytteessä ollutta räppärin seuralaista sai ehdollisen tuomion. Oikeuden puheenjohtajan mukaan oikeus katsoi, ettei pahoinpitely ollut niin vakava, että vankeus olisi perusteltua. Tuomio ei myöskään sisällä yhdyskuntapalvelua eikä sakkoja. Kolmikko määrättiin maksamaan uhrilleen korvauksia yhteensä 12 500 kruunua eli noin 1 150 euroa. Lisäksi he joutuvat maksamaan uhrin oikeudenkäyntikulut. Tuomiosta on mahdollista valittaa kolmen viikon sisällä. Mikäli jompikumpi osapuolista tekee valituksen, etenee asia hovioikeuden käsittelyyn. ASAP Rockyn asianajaja Slobodan Jovovic sanoi pian tuomion lukemisen jälkeen, että on liian aikaista sanoa, aikovatko he valittaa tuomiosta. Jovovicin mukaan räppäri on erittäin pettynyt tuomioon. Pahoinpitely tapahtui kesäkuun lopussa Tukholmassa, missä Mayers oli esiintymässä. Mayers pidätettiin heinäkuun alussa ja hän vietti tutkintavankeudessa kuukauden. Tapausta käsiteltiin käräjäoikeudessa elokuun alussa, minkä jälkeen Mayers vapautettiin. Hän ei ollut Ruotsissa kuulemassa tuomiota. Mayers vetosi itsepuolustukseen Osapuolten kertomukset Tukholman yön tapahtumista olivat hyvin erilaiset. Tapahtumat saivat alkunsa, kun mies lähestyi Mayersiä yöllä kadulla. Miehen mukaan hän etsi kaveriaan, räppärin mukaan miehiä oli kaksi ja he kysyivät tietä. Räppärin mukaan miehet lähtivät pois, mutta palasivat. Kun hänen henkivartijansa pyysi heitä poistumaan, mies kävi henkivartijan päälle. Miehen itsensä mukaan henkivartija käski häntä poistumaan ja alkoi itse töniä. Kun mies alkoi ihmetellä vartijan käytöstä, tämä otti hänestä kuristusotteen. Tässä yhteydessä mies yritti ilmeisesti lyödä vartijaa kuulokkeillaan, jotka menivät rikki. Mies halusi kuulokkeensa takaisin ja lähti seuraamaan seuruetta. Tässä vaiheessa tapahtui ilmeisesti uusi pahoinpitely, jossa myös räppäri itse oli osallisena. Mayers sanoo toimineensa tilanteessa itsepuolustukseksi. Myös pahoinpitelyn uhrista aloitettiin esitutkinta heinäkuun puolessa välissä, mutta se lopetettiin vain joitakin päiviä myöhemmin. Miestä ei epäillä enää rikoksesta. Kiistaa oli myös siitä, löikö räppäri uhriaan lasipullolla vai ei. Käräjäoikeuden mukaan uhrilla oli vammoja, mutta niiden syntytapaa ei voitu todistaa. Mayers sanoi toimineensa itsepuolustukseksi, mutta oikeuden mukaan tästä ei ollut kyse. Sadattuhannet allekirjoittivat vetoomuksen Mayersin heinäkuinen vangitseminen kuohutti tunteita ympäri maailmaa. Fanit, muut julkisuuden henkilöt ja poliitikot vaativat kovaan ääneen hänen vapauttamistaan. Verkkoon luotiin useita vetoomuksia Mayersin vapauttamisen puolesta. Yhteensä ne keräsivät satojatuhansia allekirjoituksia. Mayersin tukijoihin liittyi myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump , joka oli yhteydessä Ruotsin pääministeri Stefan Löfveniin . Trump kuitenkin sai Löfveniltä sekä entiseltä pääministeriltä Carl Bildtiltä kovasanaiset pakit sekaantumisyrityksistään. ASAP Rockyn pidätys poiki myös toisen pidätyksen, sillä räppärin fani kävi riehumassa Ruotsin Yhdysvaltain-suurlähetystössä. Nainen roiski nestettä lähetystön oveen ja uhkasi räjäyttää rakennuksen. Hän palasi myöhemmin häiriköimään lähetystön henkilökuntaa ja vierailijoita sekä potki lähetystön irtaimistoa, minkä jälkeen hänet pidätettiin. Räppäri joutui perumaan useita esiintymisiä tutkintavankeutensa vuoksi. Hän palasi lavalle noin puolitoista viikkoa vapautumisensa jälkeen. Mayersin on määrä esiintyä Tampereella Blockfestilla perjantaina, ja tapahtumajärjestäjä on vakuuttanut, että keikka toteutuu.