Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Pori ansaitsee parempaa – Suurin heikkous on uniikki ja todellakin outo päätöksenteko- ja johtamiskulttuuri

Oma työni liittyy alueiden kehittämiseen. Kierrän matkasaarnaajana ympäri maata. Kohtaan päivittäin livenä ja somessa lukemattomia asiantuntijoita, päättäjiä, viranhaltijoita ja alueiden keskeisiä toimijoita. Työ on silmiä avaavaa ja antaa perspektiivin ymmärtää erilaistuvaa Suomea. Mitä enemmän näen ja kuulen muita alueita, sitä enemmän olen huolissani Porista. Suurin rakkaudentunnustus kotikaupungille on inhorehellisyys. Vaikka negatiivisuus kalvaa, ei yksikään muutos toteudu vaikenemalla. Porin painoarvo ja positio ei vastaa kaupungin kokoa. Kynnämme syvällä kaupunkien välisessä kilpailussa. Olemme pudonneet kilpailukyvyn tunnusluvuilla kaupunkien hännille. Jäljessä ovat vain Salo, Kouvola ja Kotka. Porin kunnianhimon tasoksi ei voi riittää apuluokan priimuksena oleminen. Tunnistavatko ja tunnustavatko poliittiset päättäjät tilanteen fataalisuuden? Selitykseksi ei taida riittää se, että muillakin menee huonosti tai ensi vuonna asiat ovat ehkä paremmin. Tarvitaan tilannekuva ja tekoja Porin elinvoimaisuuden palauttamiseksi. Yhtälö on superhankala, sillä uutena kiusana on kaksi mammuttihaastetta: kuntatalouden nopea heikkeneminen sekä väestö- ja ikärakenteen muutos. Kaksoishaaste on ilkeä Porin kaltaisissa keskisuurissa kaupungeissa. Hyvä työllisyyskehitys ei enää paikkaa verotulokehitystä, kun samanaikaisesti ikäsidonnaiset menot kasvavat ja työikäisten määrä vähenee. Onko Porilla voimaa vastata ulkoisiin haasteisiin, kun voimat kuluvat jatkuviin sisäisiin vääntöihin? Porin vahvuudet ja kriittiset kehittämiskohteet jäävät liian vähälle huomiolle. Oman kotipesän suurin heikkous on uniikki ja todellakin outo päätöksenteko- ja johtamiskulttuuri. Vasta sen korjaamisen jälkeen on mahdollista päästä kiinni supistuvan elinvoiman noidankehän kääntämiseen. Sisäistä elinvoimaa nakertaa pakonomainen ongelmien vähättely, kieltäminen ja näköalattomuus. Päättäjiin tarvittaisiin sukupolvi ja -puolileikkaus sekä enemmän avoimen sektorin edustajia. Jotain lienee pielessä, kun usein ensin tulee oman etujärjestön etu, sitten puolueen etu ja lopuksi tärkein eli porilaisten etu. Poliittinen värisuora ei lisää luottamusta tilanteessa, jossa lähes kolme neljästä porilaisesta äänestäjästä haluaa muuta. Porin muutokseen tarvitaan mikä tahansa positiivinen laukaiseva tekijä tai tarpeeksi iso ulkoinen shokki. Kiinalaista sananlaskua lainaten ei ole väliä, onko kissa jatkossa musta vai valkoinen, kunhan se vain pyydystää hiiriä. Kirjoittaja on alue- ja väestönkehityksen asiantuntija.