Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Leineperin teatteri näyttää kyntensä ja kysyy, kumpi on enemmän terapian tarpeessa: potilas vai terapeutti?

Kesäteatteri Psykoterapiaa Käsikirjoitus Pekka Linnanmäki. Ohjaus Miika Hellman. Osissa Mari Jylhä, Niina Jylhä, Jarmo Eklund, Cene Suni. Musiikki Mika Merikaita, Ismo Alanko säätiö, Pariisin kevät, Kolmas nainen. Lavastus Miika Hellman. Tuotanto Leineperin teatteriyhdistys, Leineperin teatteri, ensi-ilta 7.8. Ei psykoterapiaa tarvitse pelätä! Eikä se ole edes rakettitiedettä, joka vaatisi terapeutilta korkeita alan arvosanoja. Tämä käy oitis ilmi tässä hulvattomassa komediassa, jossa tosin on totta toinen puoli. Kuka on sitten eniten sekaisin? Se jää mukavasti katsojan selvitettäväksi. Psykoterapia pitää sisällään eri muotoja. Tässä näytelmässä ne pulpahtavat esiin, yksi kerrallaan. Asiakaskeskeinen, behavioristinen, kognitiivinen ja jopa ratkaisukeskeinen terapia, yhdessä ja erikseen. Psykoterapeutti Heli ( Mari Jylhä ) yrittää, omien vaikeuksiensa keskellä, olla kärsivällinen ja ammattitaitoisen viileä asiakastaan Kintsua ( Jarmo Eklund ) kohtaan, mutta lopulta hänellä menee niin sanotusti orava muuntajaan. Jarmo Eklund on ylettömän lahjakas näyttelijä ja ilmiselvästi omistautunut harrastukselleen, josta hänelle muodostuisi koska tahansa myös ammatti. Mari Jylhältä käy päreen polttaminen alta sekunnin ja välissä hyörivä vastaanottovirkailija Sari ( Niina Jylhä ) on kaikessa höösäämisessäänkin varteenotettava tekijä ja juonen katkoja. Vaihe vaiheelta asiakkaan ja terapeutin osat lipuvat perusaiheestaan ja ennen kuin huomataankaan, vaihtavat rooleja. Huuto on kova ja juuri kun kuvioissa alkaa olla järjen hiven, rynnii vastaanotolle Kintsun velipoika Gimmi ( Cene Suni ). Velipoika Kintsu on epäonnistunut elämässään, lukuisissa avioliitoissaan ja jopa kaikkinaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Seksuaaliterapia astuu kuvaan keikkuvan Toyota Corollan muodossa! Kuin varkain tämä sekalainen seurakunta löytää yhteisiä nimittäjiä, ja jokainen sen jäsen avautuu ja vapautuu vuorollaan. Varsinkin Kintsun hieno irtipääsy synkistä ajatuksistaan ja kammottavista lapsuusmuistoistaan, on herkkää tilitystä. Läksyt on luettu, ja dialogi kulkee kuin juna. Leineperin teatteri piti pintansa ja näytti kyntensä. Jälleen.