Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kiitos Ylelle Areenasta: Jännitän taas, antaako Iisakki ostaa Kantolaan väritelevision ja missä kunnossa Rintamäen aikamiespoika tulee lomalle sotaväestä

Yle teki viime vuoden lopuksi todellisen kulttuuriteon. Se toi Areenaan suositun kuunnelmasarjan Kantolan perheen jaksoja keväältä 1976. Sarjaahan tehtiin vuoteen 2005 saakka. Lähes eeppinen kuulokuva on samaa lajia kuin television Rintamäkeläiset tai myöhempien aikojen Metsolat . Niitä pidetään täydellisen pysähtyneisyyden kuvauksina, vaikka kaikissa kolmessa sarjassa tapahtui koko ajan vaikka mitä. Kantolat ovat maanviljelijäsukua. Saman katon alla asuu pari sukupolvea. "Kanta-Kantoloilla" eli vilkkaalla Signellä ja jurottavalla Iisakilla on jälkikasvussa ihmettelemistä. Viidestä lapsesta vain tytär on jäänyt kotitilalle. Miehensä suhaa taksia, vaikka tilalla on yhtä jos toista tekemättä. Yksi tytöistä elää avoliitossa. Ettei vain Iisakki saisi tietää! Kaupunkiin muuttanut poika pitää itseään muita fiksumpana. Menee ja ostaa isälleen aurinkokellon syntymäpäivälahjaksi, vaikka muut miettivät väritelevision hankkimista porukalla. Sitä paitsi aurinkokellossa viittoo alaston nainen. Semmoinen pihassa ja vielä keskellä talvea. Kerta kaikkiaan! Kuka vielä kehtaa väittää, ettei maalaissarjoissa tapahdu mitään. Parhaat löydöt tekee vahingossa. Niin kävi minullekin Kantoloiden kanssa. Livenä en sitä kuunnellut. Ei kiinnostanut 17-vuotiasta. Kotona joutui jaarittelua ja nykyajan kauhistelua kuuntelemaan aivan tarpeeksi ilman Kantoloitakin. Toista on nyt. Kun pyytämättä törmäsin Kantoloihin, seitsemän jaksoa meni yhdellä istumalla. Vaikka nuoruus vilisi silmissä, sekin tuli mieleen, etteivät ajat niin paljon ole muuttuneet. Kyllä Kantoloista, Rintamäkeläisistä ja Metsoloista tuttuja jaarituksia kuulee ja lukee nykyäänkin. Nyt niitä vain kutsutaan podcasteiksi ja blogeiksi. Areenassa on kuunneltavissa 11 Kantolan perheen jaksoa. Sarjaa tehtiin peräti 1 232 jakson verran. Lisäuusintoja odotellessa täytyy varmaan turvautua Rintamäkeläisiin. Siellä rysähtää jo heti toisessa jaksossa. Rintamäen Aarne on tulossa sotaväestä lomalle Pekka Uiton taksissa. Mitähän siitäkin seuraa?