Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Hollanti maksaa kalavelkoja verivihollisten klassikossa

Päivän pelipoiminta on EM-karsintojen C-lohkon klassikko Saksa-Hollanti. Päivän kiinnostavin peli EM-karsintojen C-lohkon sarjataulukko hämää pahemman kerran. Pohjois-Irlannin kolmen pisteen karkumatka Saksaan ja yhdeksän pisteen ero Hollantiin selittyy suuremmalla ottelumäärällä sekä helpoilla alkuotteluilla. Lopullisessa järjestyksessä Saksa ja Hollanti tulevat hyvin suurella todennäköisyydellä miehittämään lohkon kisalippuihin oikeuttavat kärkisijat. Ei Hollannilla olisi silti oikein enää varaa hävitä. Näin siksi, että joukkueet kohtasivat näissä karsinnoissa jo Hollannin kotikentällä maaliskuussa, ja Saksa ryösti pisteet viimeisen minuutin voittomaalilla 3–2. Kaiken lisäksi Hollanti oli tuossa ottelussa se parempi joukkue (pallonhallintaprosentit 54–46, maalintekoyritykset 17-11 ja kulmat 9-1). Ennen nyt meneillään olevia karsintoja ja Kansojen liigan 0–1-tappiota Portugalille, Hollanti oli vahvassa nosteessa. Joukkue pelasi parin vuoden pätkän keväästä 2017 kevääseen 2019 saldolla 14–4–2 voittaen muun muassa Saksan Kansojen liigassa kotonaan 3–0. Itse en välttämättä usko maan nousuvireen katkenneen pariin kirvelevään häviöön. Nyt sillä on hyvä revanssin paikka keväällä koettuun. Saksa puolestaan tuntuu ohittaneen oman heikomman vaiheensa. Hollanti-voiton lisäksi sillä on heikommista Valko-Venäjästä ja Virosta voitot yhteismaalein 10–0 ja taulukossa puhdas peli. Tästä huolimatta aivan niin suurena suosikkina Saksaa en näe kuin Veikkau. Oma arvioni Saksan voitolla on "vain" 48 prosenttia. Pelin luonteen uskon olevan hyökkäysvoittoinen ja sitä kautta myös runsasmaalinen. Kolmessa edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa maaleja on tehty yhteensä 12. Kun nämä kaikki pelit ajoittuvat ajallisesti ihan lähihistoriaan, ei ole syytä olettaa tämän pelin kovin paljon poikkeavan luonteeltaan noista aikaisemmista. Ottelu alkaa kello 21.45. Päivän paras vetovihje Päivän parhaaksi pitkävetohauksi nostan kohteen 7553 tasoituksellisen vierasjoukkue Torpedon (kerroin 2,15). Vaikka Lokomotivin harjoituskausi päättyi kolmeen hienoon voittoon, oli varsinaisen kauden avaus kotona Spartak Moskovaa vastaan todella heikkoa pelaamista. 2–5-tappion lisäksi Loko hävisi laukaukset kerrassaan 21–35 ja tulos oli erittäin oikeudenmukainen. Lokomotiv koki täksi kaudeksi suuria muutoksia sekä pelaajistossa että valmennuksessa. Dmitri Kvartalnovin vaihtuminen Craig MacTavishiin ei noin ensisilmäyksellä tunnu pahalta, mutta ihan täyttä varmuutta ainakaan itselläni ei ole MacTavishin kartalla pysymisestä ole. Vaikka MacTavish onkin tehnyt toimistohommia jääkiekossa, viimeisestä oikeasta valmennuspestistä on aikaa kymmenisen vuotta. Vaikka Torpedo ei ole mikään huippujoukkue, näen silti paikan haastaa Lokomotivin suursuosikkiasema. Otetaan Lokomotivin ohipeliä oikein kuitille saakka. Ottelu alkaa kello 19. Päivän pelit: 7553 Lokomotiv-Torpedo+1 2 (kerroin 2,15). Päivän pelien vuoden kokonaissaldo: 58/110, palautusprosentti 99