Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Pogba ja de Gea poissa Unitedilta – Liverpool vailla vastusta Manchesterissa?

Sunnuntain huippukamppailu löytyy Valioliigasta, kun sarjaa puhtaalla pelillä johtava Liverpool pääsee Manchester Unitedin kimppuun harvinaisen suurena suosikkina. Päivän kiinnostavin peli Liverpool on voittanut Manchester Unitedin Valioliigassa Old Traffordilla viimeksi kaudella 2013–2014. Nyt tuon tempun uusiminen on lähellä sillä Liverpool on ottelussa harvinaisen suuri ennakkosuosikki. Oma arvioni Liverpoolin voitolle on peräti 56 prosenttia. Liverpoolin oman hurjan vireen ohella (voittanut kaikki Valioliigan kahdeksan aiempaa ottelua maalierolla 20-6) ottelun kokoonpanotekijät puoltavat vierailijoita. Liverpool saanee tähän peliin takaisin oman ykkösmaalivahtinsa Alissonin . Myös pienestä kopsusta kärsineen Mohamed Salahin pitäisi pelata. Varsinaisia varmoja tärkeitä puutoksia Liverpoolin kokoonpanossa ei pitäisi olla. Sen sijaan Manchester Unitedilla tilanne on edelleen heikonlainen, vaikka pari loukkaantumisten takia poissa ollutta pelaajaa tähän peliin mahdollisesti takaisin saadaankin. Joukkueen ehdottomista tähdistä poissa ovat niin ykkösmaalivahti David de Gea kuin keskikentän moottori Paul Pogbakin . Jo tämän kaksikon puuttumisesta kuuluu laskea raskasta miinusta Unitedin menestymismahdollisuuksille. Mahdollisia kokoonpanoon palaajia ovat Aaron Wan-Bissaka , Anthony Martial ja Jesse Lingard . Vaikka kaikki tekisivätkin comebackit, eivät pelaajien pelituntumat missään tapauksessa ole parasta mahdollista luokkaa. Tästäkin lasken edelleen Unitedille miinusta. Liverpoolin kerroin on viikon mittaan pudonnut useammankin kerran, kun tiedot tähtipelaajien puuttumisesta ovat vahvistuneet. Kun tähän ahdinkoon lisätään vielä Manchester Unitedin todella heikot viime esitykset ja spekulaatiot manageri Ole Gunnar Solskjärin asemasta, ei Liverpoolin suurelle suosikkiasemalla löydy oikein vastaväitteitä. Silti, vaikka Veikkauksen 1,70 (kohde 8132) on käytännössä aivan markkinoiden kärkikerroin Liverpoolille, ei se riitä vetoihin. Maalimäärällisesti ottelussa tehdään hieman todennäköisemmin yli- kuin alle 2,5 maalia. Ottelu alkaa kello 18.30. Päivän paras vetovihje Sunnuntain parhaat pitkävetohaut löytyvät La Ligan puolelta. Kohteessa 8140 Veikkaus muun markkinan lailla yliarvostaa vierasjoukkue Valladolidia. Joukkue on kerännyt pisteitä enemmän kuin olisi peliotteillaan ansainnut. Oikeassa sarjataulukossa Valladolid on keskikastissa 10 pisteellään. Omassa pelitapahtumiin perustuvassa varjosarjataulukossa Valladolid sen sijaan on aivan hännässä ja sen "oikea" pistesaalis olisi vain 4,5 pistettä. Kun vastaavasti arvostan Athletic Bilbaota jopa markkinaa enemmän sen erittäin solidin pelitavan ansiosta, maistuu se tässä kupongille jopa niin pienellä kuin 1,65 kertoimellaan. Arvioni Athleticin kotivoitolle on 63 prosenttia. Ottelu alkaa kello 19.30. Toinen maistuva haku löytyy ottelusta Real Sociedad–Betis. Tässä hyökkäävien joukkueiden kohtaamisessa molempien maalaaminen on Veikkauksen arviota todennäköisempää. Kohteessa 301 molempien maalaamisesta luvattu 1,68 on markkinoiden korkein tarjous ja se kelpaa kupongille arviolla 62 prosenttia. Tämä peli alkaa kello 15. Päivän pelit: 301 Real Sociedad–Betis, molemmat joukkueet tekevät maalin (kerroin 1,68) ja 8140 Athtetic Bilbao–Valladolid 1 (kerroin 1,65). Päivän pelien vuoden kokonaissaldo: 74/142, palautusprosentti 97