Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Pahapuhe lisääntyy, kun heikoilla tiedoilla julistetaan totuuksia

Sampsa Kataja kirjoitti Satakunnan Kansan kolumnissa (18.2), että vihapuheen jälkeinen aika on lähellä. Sitä toivon, mutta arvelen, että pahapuhe lisääntyy. Netistä on tullut törkypuhealusta ja populismin temmellyskenttä. Lisäksi maalittamisesta on tullut pysyvä riesa. Lisäksi politiikankin maineen likaajaksi on juurtunut ”Post-truth”, ”totuudenjälkeinen aika”, jonka Oxfordin sanakirjojen toimitus on lanseerannut. Käsitteellä tarkoitetaan, että tunteet ja valheet ovat syrjäyttäneet faktat. Presidenttimmekin lausui huolensa tästä kehityksestä. Kaikesta huolimatta on välttämätöntä ja arvokasta, että kansalaiset käyvät laajasti keskustelua ja debattia, varsinkin yhteiskunnallisista asioista. Sitä ei voida välttää, että keskustelut ja kiihkeätkin kannanotot perustuvat monesti kovin vajavaisiin tietoihin ja heiveröiseen ymmärrykseen. Ehdotonta oikeata totuutta ei yleensä ole olemassa. Silti ”omaa totuutta” julistetaan usein faktaksi. Mitä enemmän tietää ja ymmärtää käsiteltävästä aiheesta, sitä paremmin ymmärtää kuinka puutteelliset omat tiedot ja ymmärrys voivat olla. Varsinkin poliittiset päättäjät joutuvat tekemään paljon päätöksiä ”asiantuntijoilta” saatujen tietojen pohjalta. Oma tietämys ei aina riitä. Päätökset eivät siis aina ole hyviä, kun puoluepolitiikkakin ohjastaa. Monesti käy niin, että kun lukee jonkun hyvänä ja uskottavana pitämänsä kannanoton, tämä hyvyys muuttuu hetkessä vääräksi, kun kuulee toisen tahon perustelut. Aina tulisi hakea vastakkaisia näkökantoja. Itsekin, kun olen jatkuvasti ”äänessä”, koen rasitteeksi sen, että tietoni ja ymmärrykseni ovat usein puutteellisia. Mutta ajattelen, että tämän tiedostaminen ja tunnustaminen parantaa kannanottojeni tasoa, oikeellisuutta ja kenties hyödyllisyyttä. Lentäväksi lauseeksi ovat muodostuneet Axel Oxenstiernan sanat: “Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan”. Hän halusi rohkaista poikaansa, joka edusti Ruotsia kolmikymmenvuotisen sodan päättäneissä rauhanneuvotteluissa ja epäili omia kykyjään kokeneiden valtiomiesten seurassa. Veikko Kaivola Pori