Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Vajoa apatiaan ja anna tylsyyden vyöryä ylitsesi Rauman taidemuseossa

Kuvataide Rauma triennale – Rakas tylsyys Nabil Boutros, Emma Jääskeläinen, Hertta Kiiski, Maija Luutonen, Paulien Oltheten, Sari Palosaari, Martha Rosler, Jaan Toomik, Elina Vainio ja Rauman freinetkoulun 5. luokka 15.9.2019 saakka. Rauman taidemuseo, Kuninkaankatu 37, Rauma, avoinna ti-pe 12-17, la-su 11-16. Juhannusviikon poikkeusajat: to 20.6. 12-16, pe-su 21.-23.6. suljettu. Muutamia teoksia on Rauma triennalen ajan esillä myös Tarvontorin entisen kauppakeskuksen näyteikkunalla, Valtakatu 1, Rauma, avoinna 24/7. Rauma triennale haastaa kiintymään pitkästymiseen ja arvostamaan lamaannusta. Mutta meillä on kiire elää! Tylsyyden välttelyn juurisyy pohjaa ymmärrykseen elämän väliaikaisuudesta suhteessa maailmankaikkeuteen. Katselen kesätyöntekijöitä rapsuttelemassa rikkaruohoja Vanhan Rauman katukivistä. Kuvittelen, miten nuoret selät puutuvat ja kivet vilistävät silmissä. Vapaalla taiteilijalla ei ole pomoa hommia osoittamassa. Silti Rauman taidemuseossa on moni valinnut työkseen kivien siirtelyn ja työstämisen. Emma Jääskeläisen (s. 1988) veistos koostuu kolmesta kivestä. Taiteilija on käyttänyt rajallista aikaansa hitaaseen hiomiseen ja tarjoilee nyt kaksi pikkukiveä jumalallisella kivikämmenellä. Urakan pyhittää teosta suojaava lasivitriini. Taiteilijuuteen liittyy myös luova joutilaisuus, mutta toki taiteilijaperheissäkin herätään saattamaan lapsia päiväkotiin, ja lopetetaan sorvaaminen, jotta ehditään ruokakauppaan. Heta Kiisken (s. 1973) tilateoksessa kivenmurikat on pakattu muovikasseihin. Kaupparutiinit ovat sitä ikävämpiä, jos kestokassi unohtuu ja ostokset pitää pakata muoviin. Taiteilijaresidensseissä otetaan etäisyyttä arkeen ja haetaan uusia vaikutteita. Paulien Olthetenin (s. 1982) sympaattinen videoteos alkaa tuntemattomien ihmisten piilokuvaamisella New Yorkissa ja Pariisissa. Se ei edusta kummoista kekseliäisyyttä, mutta teos sisältää luovan kehityskaaren. Taiteilija alkaa ottaa kontaktia, haastattelee ja kuvaa ihmisiä luvan kanssa. Loppuhuipennuksena nähdään upea kamera-ajo, jossa kojukauppias nousee elokuvallisen kohtauksen päähenkilöksi, valtavan pariisilaisaukion toimiessa kulissina. Pienen – ja linjakkaan kuivakasti toteutetun – näyttelyvihon juhlapuhe on lainattu Joseph Brodskyltä (1940–1996). Teksti kumoaa sinnikkäästi väitettä, jonka mukaan ”jatkuva pyrkimys omaperäisyyteen ja kekseliäisyyteen edistää kehitystä ja samalla myös sivistystä”. Ahdistukseen pitäisi Brodskyn mukaan syöksyä antautuen, sillä oman mitättömyyden oivaltamisesta kumpuavat nöyryys ja empatia. Sari Palosaaren (s. 1974) teoksessa kiviin on ladattu laajenevaa ainetta, joka vähitellen halkaisee murikat. Hitaat tapahtumasarjat toimivat myös psykologisina vertauskuvina. Lopulta tylsyys hajottaa pään. Kiviin hiipivä inhimillisyys paljastaa teosten väkivaltaisuuden. Kivelle ei ole eroa sillä, lohkotaanko se sattumanvaraisesti vai muotoillaanko antaumuksella. Museon vanhan taiteen osastolla on tuntemattoman tekijän romanttinen marmoriveistos. Yhtä lailla siinä kivi on alistettu palvelemaan taideyleisön kauneudennälkää. Ikävystymisen ja väkivallan suhde purkautuu myös Martha Roslerin (s. 1943) vanhassa feministisessä videossa. Taiteilija esittelee keittiötarvikkeita ja tulee kuin ohimennen näyttäneeksi myös niiden aseelliset ominaisuudet. Kotitöiden puristuksiin juuttunut ihminen voi purkaa ahdistustaan ruuan pontevaan paloitteluun, vaikka samalla aseella voisi yrittää murtautua vapauteen. Aika ei ole mainiota teosta syönyt. Nykypäivänä keittiön vanki on harvemmin valkoinen nainen, vaan kenties paperiton, ravintolassa raatava maahanmuuttaja. Mutta voiko heille tokaista, että suokaa ikävystymisen ”murskata teidät, antakaa sen painaa teidät upoksiin ja pohjaan saakka.” Onkin suuri etuoikeus voida rakastaa tylsyyttä. Runoilija Joseph Brodsky joutui Neuvostoliitossa jopa pakkotyöhön, rikkeinään tyhjäntoimittaminen ja loisiminen. Rakas tylsyys -näyttely tarrautuu valitsemaansa näkökulmaan. Se sivuuttaa rakenteet ja yhteiskunnat, joissa ihmiset eivät ole vapaita antautumaan tuottamattomaan apatiaan.