Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Ammattikoulutus on taas uudistuksen edessä – yltiöyksilöllisyyden ja itseohjautuvuuden huumasta on syytä palata perusasioihin

Kirjoitin 16.4.2016 HS:n mielipidepalstalle jutun otsikolla ”Ammatillinen koulutus tarvitsee puolustajia”. Totesin, että ”Korkea-asteen koulutuksen leikkauksia on arvosteltu voimakkaasti, mutta toisen asteen ammatillisen koulutuksen todella kovat leikkaukset on nielty melko hiljaisesti.” Puolustajia ei löytynyt ja silloin näkyvissä olevat uhkakuvat ovat toteutuneet. Leikkaukset ovat vieneet lähes puolitoista miljardia euroa suomalaisesta koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta alkaen. Kovimmalle kuurille ovat joutuneet ammattikoulut, joilta on leikattu noin 300 miljoonaa. Säästöt on haettu muun muassa irtisanomisilla ja lähiopetusta vähentämällä. Hallitusohjelmassa luvataan välittömästi puuttua havaittuihin laatuongelmiin, kasvattaa ammatillisen koulutuksen rahoitustasoa, parantaa opettajien työskentelyedellytyksiä sekä ottaa huomioon lähiopetus- ja ohjausresurssien riittävyys. Erityisesti luvataan vahvistaa ammatillisen tutkinnon suorittaneiden mahdollisuutta hakeutua ja opiskella menestyksekkäästi korkeakouluissa. Toivottavasti lupaukset toteutetaan. Yltiöyksilöllisyyden ja itseohjautuvuuden huumasta on syytä palata perusasioihin. Kaikki osaaminen perustuu oppimiseen ja oppiminen vaatii opetusta. Koulutuksen järjestämisen johtamisessa ja kehittämisessä tulisi ottaa käyttöön oppijalähtöiset pedagogiset ja didaktiset periaatteet, jotka parhaiten edistävät oppimista ja tuottavat osaamista. Kehittämistyön perustaksi tulisi ottaa uudistetun lain (531/2017) 61. pykälä, jossa todetaan, että ”Opiskelijalla on oikeus saada eri oppimisympäristöissä sellaista opetusta ja ohjausta, joka mahdollistaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisten ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamisen sekä tukee opiskelijoiden kehitystä hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. Opiskelijalla on oikeus saada henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opinto-ohjausta.” Kehittämisessä voisi myös hyödyntää Konsta Pylkkäsen kaukoviisautta, jossa ”asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun kerran tapahtuu, ovat reitit selvät”. Nykyisin tätä kutsutaan kokonaisarkkitehtuuriksi (laki 634/2011), jossa ensin määritellään toiminta sekä siihen liittyvä tieto ja vasta sen jälkeen suunnitellaan tietojärjestelmä ja teknologia. Valitettavasti yhä edelleen edetään teknologia edellä ja sitten tuskaillaan temppuilevien tietojärjestelmien kanssa. Koulutus ei ole vain rakenteita ja rahaa. Se on ennen kaikkea ihmisten tekemää työtä toistensa kanssa. Kaikki valmiudet, joita opiskelijat koulutuksessa saavat, kulkevat tavalla tai toisella ammatillisten opettajien ja ohjaajien kautta. Nyt tulisi siirtyä yhteisölliseen toimintakulttuuriin, jossa valitsee ystävyyden ilmapiiri, jossa jokainen kokee ja tuntee itsensä tarpeelliseksi, hyväksytyksi ja arvokkaaksi. Ammatillisen koulutuksen uudistunut lainsäädäntö, laatustrategia 2030 ja reformituki antavat koulutuksen järjestäjille hyvän perustan uudistaa toimintansa osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Toivottavasti koulutuksen järjestäjillä on henkisiä voimavaroja ja osaamista uudistuksen toteuttamiseen. Jukka Söderdahl Pori