Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Jesse Joensuu ja Jokerit pisteputkessa – Vitjaz kaatui Helsingissä, vaikka kolme maalia joutui videotarkastukseen

Joulukuu oli Jokereille erinomainen, sillä helsinkiläiset ottivat kymmenestä ottelustaan 18 pistettä. Maksimi on 20. Kahdeksan voiton lisäksi Jokerit otti pisteen yhdestä jatkoaika- ja yhdestä voittolaukaustappiosta. Jokerien vahvan vireen joutui nyt toteamaan Vitjaz Podolsk, jonka Jokerit kaatoi maalein 4–1. Ottelua värittivät videotarkastukset, kun kolme Jokerien maalitilannetta tutkittiin suurennuslasin kanssa. Tuomiot menivät Jokereille 2–1. Heikko lähtö Jokerit pelasi surkean avauserän ja sai olla tyytyväinen, että Vitjaz johti vain yhdellä maalilla. Vierasjoukkueella nimittäin oli paikat kahteen tai kolmeenkin osumaan. Vitjaz voitti laukaukset kohti maalia 5–12. Jokerit pääsi kerran lähelle maalia, mutta tshekkipuolustaja David Sklenickan päätyviivalta lähettämä kiekko pyöri vain Vitjazin maaliviivalla. Tilanteen toteamiseksi tarvittiin videoita, ja Moskovan päätös oli: ei maalia. Avauserän ainoa maali oli täysin suomalaisten käsialaa. Syyskuussa loukkaantunut ja sen jälkeen nyt ensimmäistä peliään pelannut Jokerien Nicklas Jensen joutui jäähylle, ja Vitjazin ylivoima rankaisi kahdeksassa sekunnissa. Ville Lajunen ja Joonas Nättinen tekivät esityön, ja Pekka Jormakka laittoi maalin edestä kiekon ohi Janis Kalninsin . Jenseniä tilanne harmitti sen verran, että lähdettyään jäähyaitiosta hän puhui itselleen kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Moskova heltyi Toisen erän maaleista vastasi Jokerit – ja tälläkin kertaa kahta tilannetta tutkittiin videolta. Ensin Brian O’Neill pelasi korkealla mailalla kiekkoa Vitjazin kenttäpäädyssä. Kiekko meni kuitenkin vierasjoukkueelle, jolta Jesse Joensuu karvasi pelivälineen pois. Joensuu syötti maalin takaa maalille nousseelle O’Neilille ja tämä tykitti takakulmaan 1–1-osuman ajassa 31.06. Joensuu on nyt päässyt tehopisteille viidessä peräkkäisessä ottelussaan ja kerännyt niissä yhteensä tehot 3+4. Vain 54 sekuntia myöhemmin Petri Kontiola ajoi maalille ja sai maalivahti Igor Saprykinistä ponnahtaneen kiekon Vitjazin verkkoon. Ja taas mentiin videoille. Moskovassa todettiin, ettei Kontiola potkaissut kiekkoa maaliin ja peli oli 2–1. Erän lopulla ei enää tarvinnut soittaa Moskovaan ja kysyä, saadaanko Kontiolan illan toinen osuma hyväksyä. Kontiolan takayläkulmaan laukomasta osumasta ei olisi suurennuslasillakaan löytynyt moitittavaa. Osumillaan Kontiola katkaisi 13 ottelua kestäneen maalittoman putkensa. Heti päätöserän alussa Peter Regin laukoi ranteella takakulmaan lukemiksi 4–1, ja Saprykin teki Vitjazin maalilla tilaa Ilja Ezhoville . Erän loppupuolella Vitjaz pääsi pelaamaan yli minuutin viidellä kolmea vastaan onnistumatta maalinteossa. Taas kerran nähtiin, miten tärkeä luotettava ja voittava maalivahti Kalnins on Jokereille. Jokerien seuraava ottelu on perjantaina, jolloin mahtiseura Pietarin SKA saapuu Helsinkiin.