Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Onko yksilökeskeisyys tehnyt nuorten johtamisesta taitolajin?

Jääkiekkoilun huomioarvo on perinteisesti korkeimmillaan vapun molemmin puolin. SM-liigan finaalihuipennus, pian alkava aikuisten MM-turnaus ja viime vuosina myös alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisat varmistavat Suomen seuratuimmalle urheilulajille julkisuusannoksen, josta pienempien lajien edustajat seuraavat sivusta nälkäisinä. Kun samaan porisevaan kattilaan lisätään ammattilaissarja NHL:n loppupelit ja taalaliigan suomalaistähtien kisoihin ”vapautumiset” ja kieltäytymiset, jääkiekkokeitos on vaarassa kiehua hellalle. Yksittäisten pelaajien vammat, sopimusasiat tai löyhästi perustellut poisjäännit nousevat painoarvoaan isommiksi uutisaiheiksi. Asetelmasta ärsyyntynyt maajoukkuevalmentaja Jukka Jalonen ripotteli soppaan omat mausteensa tyrmäämällä puheet pelaajien levontarpeesta. Leijonaluotsi huomautti pisteliäästi, että parin-kolmen viikon kisarumba ja kymmenen kansainvälistä peliä kehittävät ”vähän enemmän kuin lenkkeily”. Kaksi MM-kultaa valmentaneen Jalosen puheenvuoro oli tarpeellinen ärähdys keskustelussa, jossa itse asia on uhannut jäädä paitsioon. Mitä pitäisi tehdä, jotta rintamakarkuruudesta tai kunniavelasta puhuttaisiin vähemmän, mutta menestystä tulisi sekä joukkueille että yksittäisille pelaajille? Kiekkoväki koki pettymyksen myös junioreissa, kun alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue epäonnistui surkeasti mestaruutensa puolustamisessa. Pikkuleijonat hävisi viidestä pelaamastaan ottelusta peräti neljä. Tuloksia enemmän hämmensi nuorten pelaajien sooloilu eli huono sitoutuminen viisikkopeliin ja taktisiin linjauksiin. Omaan pussiin pelaaminen painoi enemmän kuin joukkueena menestyminen. Lajin sisäpiirissä ilmiöllä on nimikin, ”ylikorostunut individualismi”. Se selittää myös Leijonista kieltäytymisiä. Verraten tuore ilmiö on menestystä tuoneen nykylinjan varjopuoli ja yksilökeskeisen urheiluvalmennuksen sivutuote, jonka äärellä lajiväki tuntuu olevan sormi suussa. Minä itse -ajattelu ajaa me-hengen pahasti paitsioon. Mitä pitäisi tehdä, kun jopa alaikäiset pelaajat lietsovat kapinamielialaa omissa whatsapp-ryhmissään? Entä miten vahvojen vanhempien, taustakuiskuttelijoiden ja pelaaja-agenttien ääni saataisiin laskettua tasolle, jossa sekä yksilön kehittäminen että joukkuemenestys varmistuisi? On syytä muistaa, ettei Suomi-kiekon kokonaiskuva ole koskaan niin synkkä tai milloinkaan niin kirkas kuin yksittäisen turnauksen loisto tai pettymys antaisi ymmärtää. Silti kovapalkkaisten tähtipelaajien ja vasta NHL-varausikään tulevien juniorien välillä on enemmän yhteistä kuin pintaraapaisulla voisi kuvitella. Yksilöä korostava eli varausvuoroja, dollaripinoja tai tehopistekasoja ihannoiva asetelma luo isot vaatimukset joukkueurheilun johtamiselle.