Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Välituntikello soi kutsuvasti – Edessä on sopeutuminen lukuisiin muutoksiin viheliäisen viruksen vuoksi

Tänään se on totta. Peruskoululaiset palaavat lähes kahden kuukauden tauon jälkeen opinahjoihinsa. Tunne lienee samanlainen kuin navetasta kevään niityille ensi kertaa kirmaavilla naudoilla. Kavereiden kesken jälleen näkemisen ilo on aitoa. Halataan ja pistetään painiksi. On toki niitäkin, joille päivässä ei ole mitään juhlallista: myös kiusaajat ovat täällä tänään. Heti ensimmäisenä päivänä oppilaat saavat huomata, että nyt ei palattukaan sinne, mistä maaliskuussa lähdettiin evakkoon. Edessä on sopeutuminen lukuisiin muutoksiin, joilla pyritään torjumaan viheliäisen viruksen leviämistä. On erilaisia rajoituksia, joiden omaksuminen ei noin vain onnistu. Juuri tästä syystä on järkevää palata vielä pariksi viikoksi harjoittelemaan muuttunutta meininkiä. Kun syksyllä tullaan kouluun, päästään heti keskittymään opiskeluun. Uusi normaali on jo tuttua. Paluuta kevätkouluun puoltaa myös tarve kartoittaa, minne kukin oppilas etäkoulun ”päästötodistuksen” mukaan on edennyt, jumiutunut tai kadonnut. Kysymys ei ole vain opiskelusta. Oppilashuollollinen vajaatoiminta on saattanut tehdä tehtävänsä. Ennen kesälomaa ehditään laastaroida haavoja, ja syksyllä antaa yksilökohtaisesti räätälöityä tukea. Lähiopetukseen palaaminen on jakanut mielipiteitä niin kodeissa kuin kouluissakin. Hallituksella ei nykyisessä koronatilanteessa kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa, kuin soittaa kutsuvasti koulujen välituntikelloa. Terveydenhuollon asiantuntijat ottivat kannan, joka vei valmiuslain mukaiset edellytykset jatkaa etäilyä. Heidän mielestään koulujen ja päiväkotien avaamisen vaikutus epidemiatilanteeseen on pieni, mutta hyödyt lapsille ja nuorille ovat suuria. Etäopetusta ei enää tänään anneta muuta kuin poikkeustapauksissa. Riskiryhmiä halutaan suojella. Koronasta viisastuneena hallitus valmistelee nyt perusopetuslakiin muutosta, jotta syksyllä voitaisiin epidemiatilanteen vaatiessa opiskella sekä lähi- että etäopetuksessa. Lainmuutos mahdollistaisi nykyistä joustavamman vuorottelun ja alueelliset rajoitukset. Satakuntalaisissa peruskouluissa ei tarvitsisi siirtyä etäopetukseen, vaikka kainuulaisilla oppilailla todettaisiin tartuntoja. Suomalainen koululaitos osoitti etäopetusjärjestelyjen luomisessa olevansa nopea ja tehokas reaktioissaan. Siihen saamaan sen uskotaan pystyvän myös toimivan poikkeusolojen lähiopetuksen organisoinnissa ja toteutuksessa. Turvallista koulupäivää. Kari Madekivi Kirjoittaja on eläköitynyt alakoulun rehtori, nykyinen vaari.