Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Hyvä lastensuojelu ja päihdehoito eivät voi olla pelkkää laitoshoitoa

Sivistysvaliokunnan jäsen Henna Kyhä tarttui (SK 26.9.) A-klinikkasäätiön Lasisen lapsuuden esille nostamaan tärkeään aiheeseen: päihdeongelmaisissa perheissä kasvavien lasten huolestuttavaan määrään ja tästä lastensuojelulle aiheutuviin kustannuksiin. Nykyään ymmärretään paremmin, etteivät lapseen kohdistuvat toimenpiteet yksinään riitä, eivätkä itse asiassa ole sopusoinnussa lastensuojelulain hengen kanssa. Tavoitteena tulee olla lastensuojelun piirissä olevin perheiden kokonaisvaltainen tuki ja hoito. Niin lapsen kuin perheen yksilöllisen tarpeen kuuleminen ja palveluiden räätälöiminen on vahvistumassa yhä tärkeämmäksi arvoksi lastensuojelupalveluissa. Tämä on odotettu ja erittäin hyvä muutos. Siihen sopii huonosti ajatus, että jokin hoitomuoto olisi ylivertainen ja toisi avun suurimmalle osalle perheistä. Lapsen tilannetta ei paranneta keskittymällä vain vanhemman päihdesairauden hoitoon. Se on usein vain osa ongelmavyyhtiä, johon voi liittyä muun muassa toimeentulohaasteita ja mielenterveysongelmia. Ne heijastuvat vanhemman tunnemaailmaan, toimintamalleihin ja päihdekäyttäytymiseen – ja siten myös vanhemmuuteen. Yksilöllinen, varhaisen vaiheen tuki tarkoittaa kotiin vietäviä avopalveluita, perhekeskeistä avo- ja laitoshoitoa, psykiatrisia ja päihdepalveluita sekä tarvittaessa laitoshoitoa tai -kuntoutusta. Kaikki asiantuntijat korostavat palveluiden integraatiota ja läpinäkyvyyttä, jotta ne hyödyttäisivät parhaalla mahdollisella tavalla niin lasta kuin koko perhettä ja olisivat tuloksellisia hoidollisesti ja taloudellisesti. Näin voidaan ehkäistä sijoituksen tarvetta ja siitä aiheutuvia mittavia kuluja, mihin Kyhäkin viittaa. Malli, jossa vanhemmat kulkevat omassa, pitkässä laitoskuntoutuksessa, on vanhanaikainen. Edes lapsen etu ei siinä välttämättä toteudu parhaiten. Kun ottaa huomioon huostaanotettujen lasten perheiden ongelmien taustalla olevat moninaiset syyt, on varsin rohkeaa väittää tietyn laitosmuotoisen päihdehoidon olevan riittävä interventio suurimmalle osalle ja raittiuden olevan yli 60 prosentissa tapauksista pysyvä. Se on mahdollista joillekin vanhemmille, muttei voida sanoa sen toimivan aina lapsen huolenpitoon ja tarpeisiin vastaten. Olisi reilua todeta tämä ääneen. Huostaanotto on viimeinen toimenpide silloin, kun lapsen turvallisuus ja hyvinvointi on uhattuna. Ennen sitä on paljon tehtävissä ja esimerkiksi Satakunnan alueella tuetaan varhaisessa vaiheessa vanhemmuutta näyttöön perustuvalla Lapset puheeksi -menetelmällä. Tällöin avopalvelujen pitkäkestoiset interventiot ja hyvä yhteistyö lastensuojelun avohuollon kanssa voivat tuoda mittavia säästöjä. Suomessa kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja nuoria oli viime vuonna lähes 19 000. Haasteemme on löytää jokaiselle heistä ja heidän perheilleen sopivin yksilöllinen palvelu ja hoito. Se mahdollistuu vain myöntämällä tämä ja integroimalla palvelut yksilölliseksi toipumispoluksi. Onnistumme muuttamaan huolestuttavan kehityksen vain kuulemalla ja osallistamalla jokainen lapsi, vanhempi ja perheenjäsen tukitoimia suunniteltaessa. Kaarlo Simojoki Lääketieteellinen johtaja, A-klinikka Oy Minna Ilva Projektipäällikkö, A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toiminta Kristiina Siirto-Honkanen Palveluesimies, A-klinikka ja perheneuvola Kokemäki