Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Yyterissä oli viikonloppuna kolme hätätilannetta, merivartiosto vanhemmille: Kännykät syrjään, kun lapset ovat veden äärellä

Länsi-Suomen merivartioston viikonloppu oli kiireinen, vaikka vakavilta onnettomuuksilta vältyttiinkin. Merivartioston julkaiseman tiedotteen mukaan se johti viikonloppuna 23 meripelastustehtävää, koordinoi 12 merellistä avustustehtävää ja osallistui 15 jonkun muun viranomaisen johtamaan tehtävään. Meripelastuksen hätätilanteita merivartiosto tilastoi yhteensä viisi, joista neljä liittyi tapahtumiin uimarannoilla ja yksi kaatuneeseen melojaan. Näistä viidestä hätätilanteesta kolme sattui Porin Yyterissä ja kahdessa lapset olivat vanhemmiltaan hukassa. Merivartiosto muistuttaa vanhempia siitä, miten tärkeää on valvoa uimarannalla olevia lapsia herpaantumatta. Kännykät ja muut häiriötekijät on työnnettävä syrjään silloin, kun lapset ovat veden äärellä. ”Nämä ovat sellaisia tehtäviä joita emme missään nimessä haluaisi saada hoidettavaksemme. Jokainen kohdalle osunut hukkunut lapsi on meillä muistissa ja niitä emme lisää halua.”