Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula pohtii, tarvitaanko tulevaisuudessa suuria areenoita – ja mitä farmiliigojen aikatauluille käy, jos seuraava NHL-kausi alkaa myöhässä

Urheilukatsomo on tavannut olla kuin yhteinen olohuone, jossa nähdään ystäviä ja puhutaan siitä, mitä kaikkea kuluneen viikon aikana on tapahtunut. Seuraava sukupolvi saattaa kuitenkin jakaa nuo kuulumisensa yhä enemmän älylaite, ei nakkikippo, kourassaan. Näin pohtii Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula , jonka kesä on ollut varsin erilainen esimerkiksi viime vuoteen verrattuna. Silloin Kerttula sai jäädä heinäkuussa kesälomalle tilanteessa, jossa Ässien joukkue oli jo hyvällä mallilla ja jääkiekkomaailma ylipäätään raiteillaan. Nyt patapaidoilta puuttuu muun muassa maalivahti, eikä uusia pelaajia ole hankittu sitten helmikuun. Syy siihen on tietenkin ollut koronaviruspandemia, joka on sekoittanut pelaajamarkkinat myös jääkiekossa. Pelaajamarkkinoiden lisäksi virus on mullistanut sitä, miten urheilua kulutetaan. Esimerkiksi jalkapalloa on pelattu tyhjillä areenoilla, jolloin katsojan ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt televisio tai jokin muu ruutu. Muutos on tapahtunut pakon sanelemana, mutta Kerttula kertoo pitäneensä sen mahdollisia vaikutuksia silmällä. – Seuraan sitä, kuinka kuluttaminen muuttuu, Kerttula sanoo. Pysyvästä muutoksesta tuskin on kyse, mutta uusia ajatuksia se silti herättää. Kerttula puhuu kansainvälisistä trendeistä ja hiljaisista signaaleista, jotka saapunevat viiveellä Suomeen. Twitterissä hän kysyy, tarvitaanko jatkossa suuria areenoita. – Jääkiekkokin on pieni laji maailmanlaajuisesti, mutta se on kuitenkin kasvanut, ja vaikkei se kasvu välttämättä näy katsomoissa, niin otteluita käsittääkseni seurataan entistä enemmän digitaalisilta alustoilta. Kerttula on siksi seurannut koronaviruspandemian aikana, onko jokin liiga tai seura löytänyt uusia ansaintamalleja, jos digi ohittaa tavallisen katsomon. Suomessa Liiga-kausi 2020–2021 alkaa tällä tietoa lokakuussa, jos Suomen hallitus purkaa kokoontumisrajoituksensa kokonaan sen kuun alusta alkaen. On silti mahdollista, että kausi joudutaan myöhemmin keskeyttämään, jos koronavirustilanne pahenee. – Sen taloudelliset seuraukset olisivat varmasti tosi voimakkaat, Kerttula kommentoi. Ässät on kuitenkin ehdottomasti osallistumassa tulevaan kauteen, jonka esimakua saadaan jo elokuussa, jolloin patapaitojen on määrä osallistua Pitsiturnaukseen. Seuran paljon puhutusta pelaajahankintakiellosta on tulossa uutta tietoa mahdollisesti jo tämän viikon aikana. Kiirettä pitää, kun pysyy kärryillä jääkiekkomaailman käänteistä pandemian aikana. – Tämä on ihan uniikki tilanne kaikilla tavoin, Kerttula sanoo. – Pelaajamarkkinoita sekoittaa esimerkiksi se, että osa eurooppalaisista seuroista on ilmoittanut jättävänsä kauden väliin, jos on joitain rajoitteita. KHL:stäkin on vetäytynyt muutama seura. Oman lusikkansa soppaan lisää markkinajohtaja NHL, joka aikoo yhä pelata nykyisen kautensa loppuun, vaikka yhdellätoista pelaajalla todettiin koronavirustartunta viime viikolla. Amerikkalaislehti The Athleticin haastattelema nimetön pelaaja sanoi, ettei suunnitelmassa ole mitään järkeä. – Pelaajat eivät ole iloisia, haastateltava sanoo lehdelle. Kerttulan kannalta olennaista on se, mitä NHL:n farmiliigojen aikatauluille tapahtuu, jos ja kun NHL-kausi 2019–2020 pelataan kuin pelataankin loppuun. – Jos NHL:n seuraava kausi alkaa myöhässä, menevätkö farmiliigat sitten samassa kellotaajuudessa, ja jos kyllä, niin mitä se tarkoittaa pelaajaliikenteelle? Ässien kehitysjohtaja pohtii. Kysymyksiä on ylipäätään riittänyt koronaviruspandemian takia. Kerttula on tarkastellut tilannetta kansainvälisesti ja jakanut Twitter-seinälleen siihen liittyviä uutisia eri maista ja lajeista. – Tuntuu siltä, että mediaoikeuksien haltijat ohjaavat päätäntää siihen suuntaan, että pelejä pelataan, vaikkei olisi yleisöä. Vähemmän on keskusteltu Kerttulan mukaan siitä, mitä urheilutapahtuman järjestäminen maksaa, jos siihen pitää tehdä jonkinlaisia rajoituksia. – Jos ei ihan täysiä saleja voida ottaa, ja pienempiinkin yleisömääriin pitää tehdä erikoisjärjestelyjä, niin mikä se kokonaisvaikutus on? hän kysyy. Kerttula kuitenkin suhtautuu toiveikkaasti siihen, että Liiga alkaisi jo lokakuussa. – Katsotaan, miten se kesälomani sitten tällä kertaa menee, Ässien kehitysjohtaja sanoo.