Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Telialla taas ongelmia verkossa: osa asiakkaista ei voi vastaanottaa viestejä ja puheluita

Teleoperaattori Telian verkossa on jälleen häiriöitä. Yhtiö kertoo, että osa saapuvista puheluista ja tekstiviesteistä ei mene perille. – Osalla asiakkaistamme on havaittu häiriöitä puheluiden ja tekstiviestien vastaanottamisessa. Häiriö johtuu liittymien virheellisestä rekisteröitymisessä verkkoon, yritys tiedottaa verkkosivuillaan. Häiriö alkoi maanantaiaamuna. Telia kertoo korjaavansa ongelmaa. Häiriö vaikuttaa yhtiön mukaan muutamaan tuhanteen sen asiakkaista. Telian kiinteät ja mobiilidatayhteydet olivat poikki viime lauantaina useiden tuntien ajan. Ongelma oli maanlaajuinen. Telia antaa Liikenne- ja viestintävirastolle Traficomille kuluvan viikon aikana selvityksen lauantaisen dataverkon häiriöiden syistä