Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Live Kulttuuri

Validi Karkian ja Porin kirjaston yhteistyö katkeaa – klubi-isännän ja kirjastopalvelujohtajan näkemykset tapahtumien kulusta ja eron syistä poikkeavat toisistaan huomattavasti

Paljon ihastusta ja tunnustusta osakseen saanut Validi Karkia -klubi jatkaa keväällä 2020 hyväksi havaitulla konseptilla. Ulkomaisia ja kotimaisia, kansainvälisesti arvostettuja esiintyjiä on luvassa alkuvuoden mittaan. Riemukas tyylisoppa kiehuu jazzpainotteisesti. Yksi asia kuitenkin muuttuu. Klubin kotipesänä vuodesta 2014 asti toimineessa Porin kaupunginkirjaston kokoustilassa ei Validi-keikkoja enää nähdä. Vaikka klubi on kurottautunut moneen kolkkaan, valtaosa konserteista on viime vuosina koettu juuri kirjastossa. Validi Karkian klubi-isäntä Jyrki Laiho ja kirjastopalvelujohtaja Siina Vieri kertovat hämmentävän erilaiset versiot siitä, miten ja miksi yhteistyö päättyi. Jyrki Laiho kertoo lähettäneensä kirjaston henkilökunnalle syksyllä useita viestejä, joissa halusi varmistaa kevään klubien päivämääriä. Hän oli tuolloin lyönyt jo liudan esiintyjiä lukkoon. – Marraskuun lopulla sain vihdoin yhdeltä kirjastovirkailijalta viestin. Siinä todettiin, että nyt kun Validi ei enää käytä kokoustilaa, voisin jättää viimeisen tapahtuman jälkeen avaimet kokoustilan pöydälle, Laiho jatkaa. Laiho oli olettanut, että klubi jatkaisi keväällä kuten ennenkin. Marraskuinen sähköposti siis yllätti hänet ikävästi. Hän kertoo havainneensa kirjaston henkilökunnassa kasvavaa Validi-vastaisuutta, jonka ensimmäiset konkreettiset merkit näkyivät jo vuonna 2018. – Olin monen vuoden aikana kerännyt kokoustilan seinälle Validi-klubien julisteita elävöittämään tilaa ja kertomaan sen käytöstä. Äkkiä minut komennettiin ottamaan ne pois. Perusteluna oli se, että seinä ei voi olla Validin mainosseinä. Laiho totteli ja keräsi julisteet talteen. Seinät olivat tyhjillään, kunnes alkusyksystä 2019 tilalle tuotiin kymmenen isoa Pori Jazz -julistetta. Siina Vierin mukaan yksi keskeinen syy on kirjastossa kesällä tapahtunut putkirikko, jonka takia kellarikerroksen kokoustila on ollut huonossa kunnossa. – Olemme tarjonneet kulttuuripäällikkö Jyri Träskelinin kanssa Validille nyt parempia tiloja kuin meillä kirjastossa on tarjolla, Vieri sanoo viitaten Valimo-salin aulatilaan, joka on ollut muun muassa Pori Film Festivalin käytössä kaksien elokuvajuhlien ajan. – Tästä on käyty Laihonkin kanssa jo monet keskustelut. Hankaluutena on Vierin mukaan ollut myös se, että Laiho on pitänyt rojua ja romua huoneessa, joka on kirjaston muuhun käyttöön tarkoitettu säilytystila. Laiho itse kertoo säilyttäneensä äänentoistokalustoa ja muita tarvikkeita tilassa, jossa ne eivät ole kenenkään tiellä. Vierin mukaan kokoustila ei aina myöskään ole ollut palautettaessa samassa kunnossa Validi-klubin jälkeen, vaikka näin on vaadittu. Laiho itse kertoo palauttaneensa tilan aina siinä kunnossa kuin pitääkin. – Säännöt pitää reiluuden nimissä olla kaikille tilan käyttäjille samat, Vieri painottaa. Vieri myöntää kirjastolle olevan menetys, ettei kansainvälisesti arvostettujen artistien konsertteja enää nähdä sen tiloissa. Hänen mukaansa kirjaston kokoustila ei ole kuitenkaan näiden arvolle sopiva. Laiho taas on pitänyt tilaa intiimien konserttien käyttöön juuri sopivana. Olivat syyt kirjaston ja Validi Karkian teiden eroamiseen mitä tahansa, kevään Validi-keikkoja on vain muutama aiottua vähemmän. Klubi levittäytyy peräti viiteen aivan uuteen keikkapaikkaan, muun muassa Mikaelsgårdeniin ja PSYL:iin. – On hienoa, kuinka paljon konserteille sopivia tiloja Porista löytyy, Laiho iloitsee. Se paljon puhuttu parempi paikka eli Valimo-salin aulatila tulee testattua jo tänä sunnuntaina vuoden ensimmäisellä Validi Karkia -klubilla. Laiho kertoo olevansa alustavasti tyytyväinen tilaan, mutta pienin varauksin. Hän ei ainakaan vielä usko Valimon korvaavan kirjastoa klubin keskuspaikkana. Siina Vieri kertoo olevansa hyvin yllättynyt siitä, että Laiholle ei kelpaa hänelle osoitettu aiempaa parempi konserttitila. Laihon mukaan tila, joka on jonkun mielestä aiempaa parempi, ei ole välttämättä Validin käyttöön paremmin soveltuva. – Valimon tilan ongelmaksi voi tulla pakkasilla lämmitys. Soittajat ja instrumentit tarvitsevat normaalin huoneenlämpötilan, Laiho mainitsee. Viereinen sali on Palmgren-opiskelijoiden harjoittelukäytössä. Laiho epäilee tämän aiheuttavan meluhaittaa intiimeille konserteille, vaikka päällekkäisyyksien välttämisestä onkin alustavasti sovittu. Valimo on siis jatkossa Laiholle ainakin yksi areena muiden joukossa. Ajan myötä selviää, tuleeko siitä Validin uusi kotipesä. Astro Can Caravan esiintyy sunnuntaina 5.1. klo 16 vuoden ensimmäisellä Validi Karkia -klubilla. Konsertti pidetään Palmgren-opiston Valimo-salin aulassa eli Validi Loungessa. Uutista on päivitetty 4.1. kello 15.37: Täsmennetty virkettä ”Vieri sanoo viitaten Valimo-salin aulatilaan, joka on ollut muun muassa Pori Film Festivalin käytössä kaksien elokuvajuhlien ajan.” Palmgren-sali korjattu Valimo-saliksi.