Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Nakkilassa yli 40 vuotta sitten perustettu metallibändi julkaisi jälleen uutta musiikkia – Korona vei tilaisuuden esittää sitä livenä

Jos raskasmetalliorkesteri Oz olisi sarjakuvahahmo, olisi se ilmiselvästi Aku Ankka. Sen verran vastoinkäymisiä ja sattumuksia bändin pitkään historiaan mahtuu. Ongelmitta ei syntynyt tuoreinkaan julkaisu, perjantaina 22. toukokuuta julkaistu Ozin kahdeksas pitkäsoitto. Tällä kertaa ongelman nimi on Covid-19, tuttavallisesti koronapandemia. Bändin rumpali ja viimeinen mukana kulkeva perustajajäsen Pekka Mark , taiteilijanimeltään Mark Ruffneck kertaa bändin historiaa puhelimessa Tukholmasta. Uutukaislätyn piti päästä julki jo huhtikuussa, mutta se viivästyi. Levyn materiaali toki oli valmis jo ennen joulua, mutta levy-yhtiön ruuhkan vuoksi julkaisu meni yli vuodenvaihteen. – Sanoin, että tammi-helmikuu on ihan kuollut, ei silloin kannata levyjä julkaista. Huhtikuu sopi hyvin. Koronan vuoksi toukokuulle siirretyssä päivässä ei levynjulkaisun kannalta ole sinänsä ongelmaa, ihmisillä on nyt aikaa kuunnella musiikkia kotonaan. Ongelma on se, että Oz esittää musiikkiaan mieluiten livenä. Kesällä piti päästä rundille, Saksaan ja Suomeen nyt ainakin. – Kaikki meni. En laske tänä vuonna mitään keikkojen varaan. Katsotaan ensi vuonna uudestaan, Ruffneck huokaa. Oz bändi syntyi , kun kaverukset Tauno Vajanvaara ja Pekka Mark istuivat Nakkilan urheilukentän laidalla miettimässä tulevaisuutta. He halusivat rokkitähdiksi ja päättivät perustaa bvändin. Mark astui kannujen taakse, Vajanvaara bassoon. Kitaristiksi he saivat Kari Elon ja Eero Hämäläinen alkoi laulaa. – Saimme kunnalta treenikämpän Porintien varrelta, vanhan pankin kellarista. Aloitimme covereilla, olimme kuunnelleet Led Zeppelinit, Alice Cooperit, Clashit ja vastaavat. Pian alkoi syntyä omiakin biisejä. 1970-luvulla Nakkila oli ankea paikka hevimusiikkiin hurahtaneelle nuorelle. Tai ei vain Nakkila, koko Suomi oli, Nakkilassa varttunut Pekka Mark tarkentaa muistellessaan puhelimessa Ozin syntyaikoja. Ei Mark Ruffneckilla mitään Nakkilaa vastaan ole. Hän ei lähtenyt Nakkilasta paikkakunnan ajamana, vaan intohimojensa vetämänä. – Jos haluaa tehdä musiikkia, piti mennä sinne, missä se onnistui. Suomessa emme saaneet levytyssopimusta, Ruotsista saimme. Samoin tutkijana myöhemmin menin Saksaan, kun siellä oli sillä hetkellä tutkimusalani parhaat yhteydet, teoreettisen kemian tohtori Mark sanoo. Aika vain oli sellainen, ankea. Ei ollut EU:ta, ei kansainvälisyyttä. Musiikkitarjonta Satakunnassa oli heikkoa, Pori-rockin kukoistaessa heville ei tuntunut olevan sijaa. – Rokkia tuli radiosta ehkä tunti lauantai-iltaisin, eikä sekään oikein heviä ollut. Radio Luxemburgia kuuntelimme ja yhden kaverin isoveli sai hittilevyjä ulkomailta. Niitä kävimme kuuntelemassa. Viikot bändin jäsenet opiskelivat tai kävivät töissä. Rundille lähdettiin aina perjantai-iltaisin ja käytiin parilla keikalla. Maailmanvalloitus alkoi komeasti takki auki, kun Tukholmasta luvattiin studioaikaa levyntekoon. Kustannustehokkaina, köyhinä opiskelijoina bändi buukkasi itselleen keikan Uumajasta, jonne mentiin Vaasan kautta laivalla. Näin keikkapalkkiolla saatiin rahaa bensaan ja kaljaan. – Lopulta pääsimme Uumajan satamaan, mutta laivasta ajaessamme auton pakoputki jäi rampille. Ääni oli melko perkeleellinen, sellainen kuin panssarivaunulla. Ajoimme sillä suoraan keikkapaikalle. Samalle keikalle oli tullut myös Ruotsin vanhimpana heavybändinä usein tituleerattu Heavy Load. Suomalaispoppoo herätti arvostetussa kokoonpanossa ansaittua huomiota. Pakoputkea ei ehditty korjata, joten samalla metelillä bändi saapui tulevaan kotikaupunkiinsa, Tukholmaan. Levy syntyi ja Pekka Mark vakuuttui kaupungista. Studiot olivat kuin astuisi avaruuteen, musiikkikaupoissa Fenderit ja Gibsonit olivat näteissä riveissä – ja rivit olivat pitkiä. Levyn myötä Oz alkoi saada hyvin keikkoja ja kiersi ahkerasti ristiin rastiin Suomea. Tutuiksi tulivat Lallikset ja Eenokit, sekä vastaavat ympäri Suomen. Yhtye kutsuttiin myös televisioesiintymiseen, mikä lisäsi suosiota. Meno oli hirveä. – Olimme nuoria innokkaita rokkareita. Heiluttiin ja hosuttiin mitä milloin päähän saatiin. Vastoinkäymisiä ei murehdittu, joku keksi aina jotain uutta. Hei, me olimme parikymppisiä rokkareita, jotka tunnettiin, Mark Ruffneck nauraa. Toista levyä alettiin tehdä jälleen Tukholmassa jo seuraavana vuonna. Fire in the Brainista tuli levy, joka nosti Ozin kulttisuosioon kannattajajoukoissaan. Maailmanvalloitus mielessään bändin jäsenet ottivat käyttöön rokkinimet. Markista tuli Mark Ruffneck ja Eero Hämäläisestä Ape De Martinez. Parivaljakko päätti muuttaa Ruotsiin. Syntyi kolmas ja neljäs levy. Keikkaa riitti. Ruffneck eli Tukholmassa unelmaansa todeksi ja odotti Amerikan valloitusta. Ensin bändin piti päästä kiertueelle Venomin lämmittelijänä, sitten jonkun toisen. Homma kariutui joka kerta. – Odotimme vain sitä Amerikan kiertuetta. Jälkikäteen ymmärsimme, että tuottajamme oli ryssinyt ne keikat, eikä niistä koskaan tullut valmista. Yhtye hajosi. Nakkilalaiskaverukset Ruffneck ja De Martinez kokosivat vielä bändin vuosikymmenen vaihteessa tehdäkseen vielä levyn. Se päätettiin tehdä Berliinissä. – Muuri oli juuri murtunut ja yhdistyvä Saksa oli käsittääksemme paras paikka tavoittaa yleisö. Myös osaaminen oli huippua. Laivalla DDR:n kautta matka Berliiniin oli pysäyttävä. Kaupungin laidan tullissa vastassa olivat konekivääririvistöt ja piikkilanka-aidat, vaikka muuri oli murtunut. Berliiniin päästyään bändi äänitti levyn kappaleet laulua lukuun ottamatta. Kun he muutaman päivän päästä palasivat samaa reittiä, olivat piikkilanka-aidat kadonneet: Saksojen yhdistyminen tapahtui toden teolla. Tuottaja halusi ajan mukaan levylle mukaan myös syntikat. Ne lisättiin laulun kanssa levylle Tukholmassa. Mark Ruffneck oli ihmeissään kuultuaan lopputuloksen. – Digitaalinen miksaus ei vaan kuulostanut hyvältä. Laulu katosi täysin ja lopputulos oli laimea. Niin oli levyn suosiokin ja bändi hiipui hiljaisuuteen. Sitä kesti 20 vuotta. Mark Ruffneck jäi vaatekaappiin ja Pekka Mark alkoi miettiä uudenlaista tulevaisuutta. Hän lähti opiskelemaan kemiaa, aina tohtorintutkintoon asti. Tutkijan työ kiinnosti miestä ja vei mukanaan. Akateemisten erikoisuuksien vuoksi täyttymys tutkijanurasta jäi saamatta. Mark haki professuuria useampaan otteeseen, mutta tie päätyi seinään. Kuusi vuotta tutkijanmaailmaa oli kuitenkin hyvä kokemus. Opintoineen akateeminen retki vei pari vuosikymmentä. Sinä aikana Mark perusti perheen ja sai pojan. Vuonna 2011 , kun akateeminen ura katkesi, tapasi Mark vanhoja muusikkotuttujaan. Syntyi idea uudesta alusta. Uudella kokoonpanolla tehtiin hyvät arvostelut saanut Burning Leather . Sen myötä bändi pääsi vihdoin ison rapakon taakse. – Oli uskomatonta, kun Yhdysvalloissa keikoilla oli väkeä, jotka olivat kuunnelleet levyjämme uran alusta asti. Mukana oli heidän lapsiaankin, olimmehan keikalla 20 vuotta myöhässä. Sen suurempaa maailmanmainetta ei kuitenkaan syntynyt ja musiikkihomma alkoi jälleen hiipua. Oma syynsä oli bändin jäsenten elämäntilanteissa. – Tapasimme Suomessa toisiamme lähinnä vanhempiemme ja sukulaistemme hautajaisissa. Ne lapiohommat alkoivat viedä liikaa aikaa musiikilta. Seuraavaa levyä varten Ape ja Mark löysivät soittajat Porista. Porilaiset tulivat Tukholmaan esittäytymään. Kun silloinkin basisti perui viime hetkellä tulonsa, ottivat jo lupautuneet kitaristit Peppi Peltola ja Juzzy Kangas ottivat mukaansa tuttavansa Johnny Crossin . – Lopultakaan Ape ei tullut paikalle, ja ajattelin että vihkoon menee. Siinä sitten nappailtiin kaljaa ja soiteltiin tuttuja Wishing Wellejä ja Born to Be Wildejä . Jossain vaiheessa Cross kysyi, voisiko hän soittaa kitaraa. Kävi nopeasti ilmi, että se sopi hänen käteensä. – Olin ihan haavi auki, että mitä nyt tapahtuu. Pian kaveri tunnusti olevansa kitaristi, mutta lähti kaverin pyynnöstä soittamaan bassoa, kun basistia tarvittiin. Siitä lähtien Peppi otti basson ja kitarakaksikko selvisi. De Martinezilla ei enää tuntunut löytyvän aikaa treeneille, saati biisien laulamiseen levylle. Kun lopulta Oz varasi Porista studion levyn äänityksiä varten, huomasi bändi olevansa vailla laulajaa. Jälleen porilaissoittajat sanoivat, voitaisiinko kokeilla jotain uutta. He kutsuivat paikalle "sijaislaulajaksi", Rust´n´Ragen solistin Vince Koivulan . – Kaverihan lauloi hyvin, otti biisit nopeasti haltuun ja äänitettiin saman tien kolme biisiä. Seuraavana iltana toiset kolme. Mark Ruffneck sanoo, ettei koskaan ollut ajatellutkaan Ozia ilman Apea. Bändin toisilla, väliin tiuhaan vaihtuneilla soittajilla oli ollut lukuisia muitakin musiikkiprojekteja. Ruffneckille Oz oli Se projekti! – En ole mieltänyt koskaan olevani rockrumpali, vaan Ozin jäsen. Oz on minulle musiikki, luulin sen olevan sitä Apellekin. Lopulta totesin, että aikuista miestä ei voi hakea studioon kotoaan. Ape De Martinez jätti Ozin 2016 ja levy julkaistiin seuraavana vuonna Vince Koivulan laulamana. Nyt kokoonpano on pysynyt samana jo toiseen albumiinsa saakka. Eniten Mark Ruffneckia harmittaa, ettei tuoretta levyä pääse soittamaan yleisölle. Oz on alkuajoistaan saakka tunnettu äänekkäistä ja räväkistä esiintymisistään. Viime syksynä bändi pääsi esiintymään myös kotikonnuillaan Nakkilassa Back to 1985 -festivaalin pääesiintyjänä. Korona vei tänä vuonna keikkamahdollisuuden. Rumpali epäilee itsekin sairastaneensa viruksen, vaikka varmuutta siitä ei ole, kun ei testattu. – Sain ihan hirveän taudin. Makasin kolmatta viikkoa kotona puhelin kädessäni. Pikavalinnassa oli koronahätänumero. Minulla oli muut viruksen oireet kuumeesta lihassärkyihin, mutta henkeä ei ahdistanut. Ajattelin, että soitan numeroon jos henki ei kulje. Pekka Mark ottaa tautiriskin tosissaan. Nykyisin kiinteistönvälitysalalla työskentelevä Mark kulkee töihin toiselle puolen kaupunkia omalla autollaan. Metron viruslinko ei houkuttele 58-vuotiasta rumpalia. Rumpali, tutkija, kiinteistönvälittäjä, onko musiikista tullut Markille rakas harrastus. – Ei se niin mene. Nuorena tietenkin se oli elämäntapa, jolla piti tienata leipänsä. Nyt elämänkokemuksen ja työn myötä taloudellisesti on vakaampaa, mutta asenne on sama. En tee mitään vähän sinne päin. Aina sata lasissa, siksi en voi kutsua musiikkia harrastukseksi. Se, mitä teen, teen aina sataprosenttisesti. Siksi ehkä edelleen tarvitaan sekä Pekka Mark että Mark Ruffneck. Molemmille on paikkansa. Ozin 8. pitkäsoitto Forced Commandments julkaistiin 22. toukokuuta 2020. "Olimme nuoria innokkaita rokkareita. Heiluttiin ja hosuttiin mitä milloin päähän saatiin. Vastoinkäymisiä ei murehdittu, joku keksi aina jotain uutta. Hei, me olimme parikymppisiä rokkareita.” Mark Ruffneck Oz -yhtyeen rumpali ja perustajajäsen