Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Annika Saarikolle oli vaikea päätös lähteä haastamaan arvostamaansa Katri Kulmunia – Saarikko toivoo Vanhasen jatkavan valtiovarainministerinä

Annika Saarikko myöntää, että hänen päätöksensä lähteä mukaan puheenjohtajakisaan teki vaikeaksi se, että hän haastaa nyt istuvan puheenjohtajan Katri Kulmunin . – Arvostan Kulmunia, Saarikko sanoi tiedotustilaisuudessaan. Hän totesi kertoneensa istuvalle puheenjohtajalle ennakkoon, että aikoo haastaa tämän. Saarikko palaa viikon kuluttua tiede- ja kulttuuriministeriksi ja pitää tehtävää kiinnostavana. Hän totesi, että haluaisi jatkaa tuossa tehtävässä. – Vanhanen on hyvä valinta valtiovarainministeriksi ja toivon, että hän jatkaa tehtävässä. Vanhanen saa hoitaa valtiovarainministerin tehtävää niin kauan kuin katsoo sen mahdolliseksi. – Missään ei ole sanottu, että puolueen puheenjohtajan on oltava valtiovarainministeri. Ajattelen, että vastuualueena korkeakoulupolitiikka on kiinnostava, sitä ei ole ollut pitkään aikaan keskustalla. "Tuen pääministeriä tehtävässään" Saarikko sanoi, että on sitoutunut vahvasti hallitusyhteistyöhön. – Suomi tarvitsee vakautta, Suomen yllä on paljon epävarmuutta. Tuen pääministeriä tehtävässään. Saarikon mielestä olisi hyvä, jos puheenjohtajan tehtävää tavoittelisi useampi keskustalainen. – Se toivottavasti hälventäisi huolta, että kahden kisa jakaisi puoluetta. Voiko puheenjohtajakisassa syntyä kinkkinen pohjoisen ja etelän vastakkainasettelu? – Keskustan puoluekokousedustajat ottavat kantaa niillä kriteereillä kuin hyväksi näkevät. Jos jonkun mielestä asuinpaikka on ratkaiseva asia, se voi olla osatekijä valinnassa. Annika Saarikko ei voinut sivuuttaa sisäistä paloaan vaan päätti siis lähteä ehdolle keskustan puheenjohtajaksi, koska uskoo puolueeseen ja keskustalaisiin ihmisiin ja arvoihin. – Ei riitä velvollisuudentunto eikä imartelu. Tarvitaan sisäinen palo ja näkemys suunnasta puolueelle ja Suomelle. Kulmuni ei ole saanut keskustan kannatusta nousuun Kansanedustaja ja viikon kuluttua tiede- ja kulttuuriministeriksi palaava Annika Saarikko kertoi päätöksestään tiedotustilaisuudessa Helsingin Vanhassakaupungissa. Tilaisuus pidettiin idyllisessä Annalan huvilassa, joka on keskustan henkeen sopiva puutalo 1800-luvulta. Saarikko oli luvannut, että ilmoittaa ratkaisunsa ennen kuin palaa tiede- ja kulttuuriministerin tehtävään 6. elokuuta. Hänellä on ollut puolueen piiristä paljon paineita tarttua puheenjohtajan tehtävään. Katri Kulmuni ei ole saanut keskustan kannatusta nousuun, vaan puolueen kannatus on ollut alle 12 prosenttia viimeksi julkaistuissa mielipidekyselyissä. Ylen kyselyssä keskustavaikuttajille Saarikon kannatus puheenjohtajaksi oli vahvempi kuin Kulmunin. Annika Saarikko on ollut Varsinais-Suomen vaalipiirin kansanedustaja vuodesta 2011 alkaen. Hän oli Juha Sipilän hallituksen perhe- ja peruspalveluministeri heinäkuusta 2017 alkaen. Sanna Marinin (sd.) hallituksen tiede- ja kulttuuriministerin tehtävästä hän jäi perhevapaalle elokuussa 2019. Koulutukseltaan Saarikko on filosofian maisteri. Hän toimi keskustan varapuheenjohtajana vuosina 2010–2016. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi alle kouluikäistä poikaa. Saarikko muutti perheineen Turusta Oripäähän Saarikon edesmenneen isän suvun tilalle viime keväänä. Puolue saa nyt näkyvyyttä ja ehdokkaat linjauksiaan esille Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari totesi keskiviikkona Lännen Median haastattelussa, että puheenjohtajakisa ilman muuta hyödyttää matalissa kannatusluvuissa rämpivää keskustaa. Puolue saa medianäkyvyyttä ja ehdokkaat saavat linjauksiaan esille. – Puheenjohtajan vaali aina innostaa ja sykähdyttää puolueväkeä. Kisa on aina puolueen kannalta positiivinen asia, Ruostetsaari sanoi. Istuva puheenjohtaja Katri Kulmuni ei keskiviikkona ottanut kantaa muihin ehdokkaisiin. Kulmuni kommentoi kiertueellaan Kajaanissa, että hakee jatkoa ja tekee työtä sen eteen, että keskusta pärjää kuntavaaleissa. Keskusta valitsee puolueen puheenjohtajan runsaan viiden viikon kuluttua Oulussa. Keskustaa vuoden johtanut Kulmuni ilmoitti kiinnostuksensa jatkokauteen jo kesäkuussa, vaikka joutui eroamaan valtiovarainministerin tehtävästä viestintäkoulutuksestaan nousseen kohun takia. Kokous järjestetään 4.–6. syyskuuta Oulussa. Puoluekokouksessa valitaan keskustan puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja puoluesihteeri.