Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ida Villa muutti Vaasasta Poriin tehdäkseen töitä isänsä kahvipaahtimossa: ”Yllätti, kun kaikki ei Porissa ollutkaan jättefint”

Vaikka Ida Villa on nykyään hyvälaatuisen, käsityönä käsitellyn kahvin puolestapuhuja, hän ei nuorena ollut mikään kahvikissa. Villa kaatoi kahviinsa surutta sokeria ja kermaa ja keskittyi vallan muihin asioihin. Villan vanhemmat olivat eronneet ja isän muutettua Poriin Ida Villa oli jäänyt asumaan äitinsä luokse Vaasaan. Nuori tyttö oli liikunnallisesti lahjakas ja harrasti kilpauintia. Menestystä tuli: Villa napsi nuorten suomenmestaruuksia vahvimmassa lajissaan 200 metrin perhosuinnissa ja hilkulla oli, ettei hän päässyt olympiajoukkueeseen. Kilpauinti kuitenkin jäi. 20-vuotiaana Ida Villa muutti isänsä, Cafe Solon omistajan Teijo Villan houkuttelemana Poriin. – Muutto Poriin teki tosi hyvää isän ja minun väleille. Ne olisivat jääneet ehkä etäisimmiksi, jos en olisi tullut tänne. Ida Villaan iski kyllä pieni kulttuurishokki Poriin muuttamisen myötä. Täällä ei ollutkaan enää kaikki niin jättefint ja jättebra, kuten Vaasassa. Porilaiset vaikuttivat pikemminkin juroilta. – Nyt olen jo oppinut ymmärtämään täkäläistä tyyliä ja mustaa huumoria. Uima-altaat kutsuivat Ida Villaa myös Porissa. Hän pelasi jonkin aikaa vesipalloa Senttereissä. Sittemmin vesipallokin on jäänyt, ja työelämä on vienyt nuoren naisen mennessään. Ida Villa opiskeli restonomiksi, ja viime vuonna hän sai valmiiksi myös yrittäjän ammattitutkinnon. – Tullessani Poriin aloitin työt ihan perusasioista, eli tulin töihin isän firmaan tiskariksi, Villa muistelee. Pikku hiljaa vastuuta ja työtehtäviä on tullut lisää. Nykyään Villa tekee Cafe Solossa lähes kaikkea – paitsi paahtaa kahvia. Vaikka yrityksessä on isän ja tyttären lisäksi muitakin työntekijöitä, paahtaminen on edelleen kokonaan Teijo Villan käsissä. – Paahtaminen on käsityötä, jossa näkyy tekijänsä kädenjälki. Työssä on sekunneillakin merkitystä, Ida Villa ymmärtää. Paikallapiipahtava Teijo Villa lupaa, että jossain vaiheessa Ida saa ruveta harjoittelemaan Saukkosen entisöidyllä koepaahtimella. Sillä voi paahtaa kerrallaan vain pienen kahvierän, joten jos satsi sattuisi epäonnistumaan, taloudellinen menetys ei ole suurensuuri. Teuvo Villa osti Saukkosen perikunnalta myös ison, 60 kilon paahtimen. Sen käyttöönottoa selvitetään Pirkanmaan Paahtimolla. Myös se on Teijo Villan omistuksessa. Isän kanssa työskentely on Ida VIllan mielestä hienoa: käytännön yrittäjäoppia tulee päivittäin. Toisaalta tutun ihmisen kanssa voi välillä tulla myös pientä skismaa. Tarkoitus on, että Ida Villa saisi vastuuta yrityksessä yhä enemmän, ja että eräänä päivänä yritys jäisi hänen luotsattavakseen. Aivan lähivuosien asia se ei ole. Ida Villa haluaa toimia yrityksessä yhä tarmokkaammin hyvän kahvin airueena. Laadukas kahvi on hänen mukaansa myös eettisesti tuotettua: viljelijän pitää saada sadostaan kunnon korvaus, ja ympäristöasiat pitää huomioida huolellisesti. – Pauligin hiljattain julkaiseman artikkelin mukaan kahvi loppuu maailmasta 2070, jos ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä, Ida Villa suree. Villa usuttaa asiakkaita hienovaraisesti kokeilemaan eri kahvilaatuja ja -juomia. Vaikka tykkäisi juoda kahvia maidon ja sokerin kanssa, toisinaan on kiinnostavaa maistella kahvia ihan mustana. Silloin aistii juomansa aromit parhaiten. Voin makustella, onko kahvi kenties suklaista, ryhdikästä tai hedelmäistä. – Viitisen vuotta sitten kaikesta myymästämme kahvista noin 80 prosenttia oli suodatinkahvia. Nykyään tuo osuus on noin 60, eli erikoiskahvit ovat alkaneet kiinnostaa asiakkaita entistä enemmän. Kahvitrendit maailmalta valuvat pikkuhiljaa myös Suomeen ja Poriin. Se, mikä on Berliinissä ja Helsingissä muodissa tänään, on sitä Porissa noin viiden vuoden kuluttua. Porilaiset ovat jo löytäneet suosikeikseen esimerkiksi cappuccinot ja lattet. Moni tilaa myös flat white -nimisen kahvin, joka on eräänlainen "lyhyt latte". Tulossaovat esimerkiksi kylmäuutetut kahvit, ja moni haluaa juoda kofeiinittoman kahvin. Ida Villa itse ei maun puolesta kofeiinittomista niin välitä, sillä hänestä kahvin syvin olemus jää jotenkin vajaaksi kofeiinittomassa juomassa. Hyvin hän kuitenkin ymmärtää niitä, jotka valitsevat tuollaisen vaihtoehdon: joiltakin menevät yöunet kofeiinista, ja toisilla ei taas vatsa sitä millään kestä. Ida Villa kehittää kovasti barista-taitojaan. Hän on käynyt alan kursseilla ja seuraa tiiviisti, mitä maailmalla tapahtuu. Ehkä joskus tulevaisuudessa myös hän uskaltautuu alan kisoihin. – Haaveeni myös on, että eräänä päivänä kahvipaahtimomme olisi Suomen paras pienpaahtimo. "Tullessani Poriin aloitin työt ihan perusasioista, eli tulin töihin isän firmaan tiskariksi. 27-vuotias barista ja kahvilayrittäjä. Harrastaa kuntosalilla käyntiä ja lenkkeilyä. Asuu kihlattunsa kanssa. "Tarkoitus olisi mennä myös naimisiin, jos vain joku ehtisi järjestää häät." Tekee töissä usein ympäripyöreitä päiviä. "Koronan aiheuttama poikkeusaika aiheutti huolta, mutta merkitsi myös lepoa, joka oli tervetullutta, sillä viime vuosi oli todella työntäyteinen: perustimme silloin muun muassa uuden toimipisteen kauppahalliin. Tänä keväänä meillä oli aikaa panna pystyyn verkkokauppa."