Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Tubettaja Mikirotta sanoo ikävöivänsä Poria – Nousee Porisperessä lavalle Herbalistin, Ilonan ja Boheemin kanssa

Youtuben suomalaisia tähtiä saapuu jälleen Porispereen, kun festareilla järjestetään ensimmäistä kertaa Tubespere. Tubettajia on nähty Porin rock-festivaalissa ennenkin, aina vuodesta 2017 lähtien. Tänä vuonna he esiintyvät kuitenkin ensimmäistä kertaa varsinaisessa Tubespere-osioissa Energia-lavalla Lokkilavan artistien väliajoilla. Tubesperen aikana nähdään suositut Juuso Karikuusi (Herbalisti), Max Blomfelt (Boheemi), Ilona Ylikorpi (Ilona) sekä Mikael Sundberg (Mikirotta). Porisperen neljästä tubetähdestä Porilaine sai puhelimen päähän reilut 164 000 Youtube-kanavansa tilaajaa ja reilut 158 000 Instagram-seuraajaa omaavan Mikirotan. – En itseasiassa tiedä, mitä Herbalisti on meidän pään menoksi suunnitellut, joten se pysyy vielä yllätyksenä itsellenikin. Yleensä tällaisissa tapahtumissa ainakin vastaamme yleisöstä tulleisiin kysymyksiin ja saatamme tehdä jotain haasteitakin, Mikael Sundberg naureskelee. Porilaine-lehden tietojen mukaan Tubesperessä ainakin maistellaan porilaisia perinneherkkuja. – Joo joo! Ei mitään käsitystä, mitä ne sitten ovat. Mutta ei siinä mitään! Tänne vaan, Mikirotta nauraa. Porin perinneruoat eivät ole Sundbergille tuttuja, mutta Porissa mies on vieraillut ennenkin. – Ihan ensimmäisen autoni kävin ostamassa Porista, Sundberg naurahtaa. Viimeksi hän on käynyt kaupungissa noin puoli vuotta sitten auenneen Heidi’s Bier Barin avajaisissa. – Olin kolmen ystäväni kanssa silloin vähän Porissa riehumassa. Pyörittiin siellä torillakin. Meillä oli silloin niin hauskaa, että ihan odotan pääseväni Poriin uudestaan. Minulla on sinne itseasiassa vähän ikävä, Sundberg kertoo. Pääasiassa pääkaupunkiseudulla tube-tapahtumissa esiintyvä 23-vuotias tulee mielellään näyttäytymään myös Kehä lll:n ulkopuolella. – On hitosti mageempaa tulla pienemmille paikkakunnille keikalle. Jengi ei kuitenkaan näe meitä niin usein, niin meno on välillä aika hyvällä tavalla hullua, Sundberg kertoo. Kesä on myös sosiaalisen median tähdille normaalia kiireisempää aikaa ja Sundberg nauttii siitä. Toisaalta hän haluaa joskus myös ottaa taukoa julkisuudesta ja videoiden teosta. Hän piti pari vuotta sitten lähes puolen vuoden tauon Youtubesta henkilökohtaisen elämäntilanteensa takia. – Minulle ei ole mitenkään epänormaalia olla muutama päivä poissa näkyvistä. Videoitakin kanavalleni ilmestyy noin kahden viikon välein, vaikka ihanne olisi yksi video viikossa, mies selittää. Mikael Sundberg aloitti sosiaalisen median käytön alunperin IRC-galleriassa ja siirtyi sieltä Youtubeen sekä Instagramiin. Nyt hän on viimeiset neljä vuotta elättänyt itsensä sosiaalisen median avulla. Hän nousi ensimmäistä kertaa isosti julkisuuteen vuoden 2013 joulukuussa, kun hän pelasti pahoinpidellyn ja pakkaseen hylätyn kaksivuotiaan pojan. Sundberg löysi pojan sattumalta kotimatkallaan ja ilmoitti asiasta hätänumeroon. Myöhemmin selvisi, että pojan isä oli hylännyt lapsen. Lapsi palautui järkyttyneelle äidilleen. Sundberg palkittiin tapauksen johdosta Suomen Punaisen Ristin ensiavun huomionosoituksella kunniakirjalla ja mitalilla.