Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Jyväskylän valtuuston varapuheenjohtaja valtuustokollegan vangitsemisesta: "Olen hämmentynyt ja järkyttynyt"

Jyväskylän kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Tuulia Kuntsi (kesk.) sanoi perjantaina STT:lle olevansa järkyttynyt tiedosta, että valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Teemu Torssonen on vangittu epäiltynä murhan yrityksestä. –  Olen hämmentynyt ja järkyttynyt. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että tällaista voisi tulla, sanoo Kuntsi. –  Kyse on äärimmäisen vakavasta asiasta. Toisen ihmisen koskemattomuus on jotain, mitä ei pitäisi loukata, hän jatkaa. Kuntsi kertoo kohdanneensa valtuustourallaan yhden kerran aiemmin tapauksen, jossa jyväskyläläistä kaupunginvaltuutettua epäiltiin rikoksesta. Tuolloin valtuutettu sai pitää luottamustehtävänsä siihen asti, kunnes oikeus oli tehnyt ratkaisunsa. Kuntsin mukaan Torssosen tapauksesta ja rikosepäilyn vaikutuksesta tämän luottamustehtäviin keskustellaan näillä näkymin ensi viikolla. –  Kyllä me tästä keskustellaan poliittisen johdon ja virkamiesjohdon kanssa, Kuntsi sanoo. Kuntalain mukaan luottamushenkilö voidaan pidättää toimestaan luottamustoimen ulkopuolella tehdyn rikoksen johdosta. Tällainen ratkaisu voidaan tehdä silloin, jos luottamushenkilö on asetettu syytteeseen tuomioistuimessa. Kuntalain mukaan kussakin tapauksessa on arvioitava erikseen, johtaako rikos luottamustoimesta pidättämiseen.