Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Satakunnan rannikkoseudulla on edelleen satoja sähköttömiä asiakkaita – ”Maisema on kuin taistelutanner”

Aila-myrskyn tuhojen korjaaminen jatkuu edelleen. Perjantaina aamulla sähköt puuttuivat Satakunnassa yli 1 300 kotitaloudelta. Päivän aikana sähköjä saatiin palautettua sadoille asiakkaille, mutta kaikkien sähköjä ei saada toimimaan vielä viikonlopun aikanakaan. Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan perjantaina kello 20.30 ilman sähköä oli edelleen 371 taloutta Porissa, 103 Eurajoella ja 87 Raumalla. Pori Energian sähköverkoissa katkoja on enää lähinnä saaristossa, jossa suurin osa asiakkaista on vapaa-ajan asukkaita. – Lähes kaikissa jäljellä olevissa vikakohteissa maisema on kuitenkin kuin taistelutanner. Tuho on totaalinen. Metsä on kaatunut ja se on vienyt kaikki linjat, kertoo Pori Energian päivystäjä Jouni Sarin . Porin isoihin saariin lähdetään myrskytuhoja tutkimaan tarkemmin lauantaina aamulla. Helikopteri on perjantaina jo lentänyt tutkailemassa niiden sähkölinjoja, ja tiedossa on missä 20 kilovoltin linjoille on kaatunut puita. Sen sijaan ei ole vielä mitään tietoa siitä, paljonko talojen päistä esimerkiksi on irronnut johtoja. Myös Eurajoella myrsky teki rannikon lähettyvillä hyvin laajaa tuhoa. Puita on kaatunut johtokaduille, ja paljon ja pylväitä on katkennut tai vioittunut pahasti, kertoo Paneliankosken Voima Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Nurminen tiedotteessa. Puiden raivauksen jälkeen verkkoa joudutaan osittain rakentamaan uusiksi, mikä vie oman aikansa. – Valitettavasti näyttää siltä, että osalla asiakkaista sähkökatko tulee jatkumaan vielä lauantaille, Nurminen sanoo. Koko maan sähkökatkot näet täältä . Pori Energian sähkökatkot löydät täältä. Uutista on päivitetty 18.9. kello 20.42 tuoreella tilannekatsauksella ja kello 18 Pori Energian päivystäjän kommenteilla.