Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Pomarkku sai uudeksi kunnanjohtajaksi entisen ammattisotilaan

Pomarkun uusi kunnanjohtaja on 56-vuotias yleisesikuntaupseeri Jari Rantala . Kunnanvaltuusto päätti asiasta torstaina illalla. Päätös syntyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen mukaisesti. Rantalan on määrä aloittaa virassa virallisesti kesäkuun alussa, mutta vs. kunnanjohtajana jo 16. maaliskuuta. Kunnanjohtajan virkaa haki kaikkiaan 20 henkilöä. Heistä loppusuoralle valikoituivat Rantalan lisäksi 46-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori Laura Leppämäki Porin Söörmarkusta ja 43-vuotias hallintieteiden maisteri, Asikkalan ja Sulkavan entinen kunnanjohtaja Juri Nieminen. Kunnanjohtajaksi valittu Rantala asuu tätä nykyä Hämeenlinnassa, mutta hän on lähtöisin Siikaisten Leväsjoelta, Pomarkun naapurista. Rantala toimi vuoteen 2018 saakka puolustusvoimissa, viimeksi Maanpuolustuskorkeakoulussa yhteiskuntasuhteiden ja kansainvälisten asioiden johtajana. Rantala on poliittisesti sitoutumaton.