Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Yleisurheilun maailmantähti rakastui Suomeen: ”Jos saan päivälliseksi perunamuusia, se on lähes täydellistä”

– Puhdasta ilmaa, nuuhkaisee keihäänheittäjä Thomas Röhler , 27, Turussa Aurajoen rannassa. Kiekkovalmentaja Hannu Jortikka sanoi saman vesialueen olevan homeessa. Saksalainen ei väitettä allekirjoita. – Voisin sanoa tätä toiseksi kodikseni. Ei ole superkiireistä, meluisaa tai hektistä. Ei ole kirkkaita valoja joka puolella. Nautin, hän ilmoittaa. Röhler heittää Paavo Nurmi Gamesissa tiistaina kuudetta kertaa perättäin. Vuodesta 2015 lähtien hän on ollut joka kausi Kuortaneella. Niin myös tänä juhannuksena. Röhler tiedusteli jo talvella Pohjanmaan kisajärjestäjiltä, milloin tapahtuma on. Samoille ajankohdilla osui Saksan keihäsfestivaalit, mutta Röhler junaili ne toiseen ajankohtaan. – Kuortane on hauska paikka, koska se sijaitsee keskellä ei mitään. Rentouttavaa. Kaikki treenimahdollisuudet ovat siinä, pääsee kalastamaan ja viettämään todella kiireetöntä elämää. Kesken haastattelutuokion Röhler tervehtii Nurmen kisojen järjestäjiä. Vaikka kaikki nimet eivät ole tiedossa, kasvot ovat tulleet tutuiksi. – Suomalaiset ovat suoria ihmisiä. Te sanotte, mitä ajattelette. Ei ole teennäistä hymyilyä, jos ei pidä jostain. Suomalaisten toiminta tulee sydämestä. Kiinalaiset hukassa Röhler pääsi Nurmen kisoihin ensimmäisen kerran 22-vuotiaana kesällä 2014. – Kun olin nuori heittäjä, halusin kisata täällä. Oli niin paljon huippuja mukana. Hän oli debyytissään neljäs tuloksella 82,86. Vuotta myöhemmin mies jäi kuudenneksi, mutta sen jälkeen tuli kaksi voittoa ja viime kauden kakkossija. Kesällä 2016 syntyi ikimuistoinen kenttäennätys 91,28. – Joku sanoo, ettei tämän vuoden tapahtuma ole paras aika kisata. Minä halusin ehdottomasti tulla tänne. Suomi on keihäsmaa. Tunnen sen fiiliksen kilpailuissa: yleisö on mukana, järjestäjät ovat ammattimaisia eikä koskaan ole ongelmia tuomareiden kanssa. Saksalainen kertoo esimerkin: – En halua sanoa pahaa Marokkosta tai Kiinasta, mutta eivät ihmiset siellä ymmärrä mitään keihäästä. Shanghain Timanttiliigassa keväällä ne eivät tajunneet yhtään, milloin pitää taputtaa. Ne paiskoivat käsiään miten sattuu. Suomessa tiedetään kannustuksesta alkaen oikea rytmi ja oikea tapa. Tunnetumpi täällä Iltalehti teki viime kaudella Berliinin EM-kisoissa katugallupin, jossa testattiin, miten ihmiset tuntevat saksalaisia keihäänheittäjiä. Kaksi kymmenestä tunnisti Röhlerin. Suomessa gallupin saldo oli viisi kymmenestä. – Gallup kertoo oleellisen, millainen keihäsmaa Suomi on. Saksassa tilanne menee vähän parempaan suuntaan, mutta olen yhä Suomessa tunnetumpi kuin Saksassa. Kun menen Saksassa syömään tai käymään kaupassa, joku saattaa katsoa, että tiedän tuon kaverin jostain, EM- ja olympiakultamitalisti sanoo. Röhler on tehnyt lajiaan hyvin paljon tunnetuksi Saksassa. – Saksassa ihmiset näkevät minut enemmän puhuvana urheilumiehenä kuin olympiavoittajana. Suomessa on eri tilanne: jos heität pitkälle, kaikki urheiluihmiset näkevät sen. Saksassa on niin paljon muuta urheilua. Arvostan suomalaisten lajitietoutta ja saamaani tukea. Mestarin suonet kurnivat kesken haastattelun. – Jos saan päivälliseksi perunamuusia, se on lähes täydellistä. Joskus aamiaisella Suomessa on hiukan turhan tuhtia ruokaa, mutta päivälliseksi lihapullat ja perunamuusi on loistava yhdistelmä.