Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronakammo: Vihamielisyys afrikkalaisia kohtaan nousi Kiinan Guangzhoussa

Etelä-Kiinan Guangzhoussa asuva afrikkalaisten yhteisö on pulassa sen jälkeen kun maassa on levinnyt muukalaisvihaa. Tämän takana on pelko siitä, että erityisesti afrikkalaiset toisivat maahan koronaviruksia. Asiasta kertoo muun muassa uutiskanava CNN. Guangzhoussa asuvia afrikkalaisia on ajettu pois asunnoistaan ja estetty pääsemästä hotelleihin siitä huolimatta, että he kertovat olleensa matkustamatta ulkomailla tai kiistävät kontaktit covid-19:ään sairastuneiden kanssa. CNN haastatteli pitkälle kolmattakymmentä Guangzhoussa asuvaa afrikkalaista, jotka kertoivat jääneensä koditta tai joutuneensa koronavirustestiin tai 14 päivän karanteeniin, vaikka heillä ei ole taudin oireita. Alueen terveysviranomaiset eivät halunneet kommentoida asiaa CNN:lle. Presidentti varoitti ulkomailta tulevista tautitapauksista Afrikkalaisten vaikeudet alkoivat sen jälkeen, kun Kiinassa varoitettiin koronaviruksen toisesta aallosta, joka tulisi ulkomailta. Aiemmin tällä viikolla presidentti Xi Jinping kehotti viranomaisia olemaan tarkkana muista maista tulevien tautitapausten kanssa, kertoi uutistoimisto Xinhua. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se fakta, että varaulkoministeri Luo Zhaohui sanoi, että 90 prosenttia maahan tulevista tautitapauksista kantaa Kiinan passia. Torstaina Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian sanoi, että Kiinan hallitus kohtelee kaikkia ulkomaalaisia Kiinassa tasavertaisesti. – Hallitus vastustaa eri ryhmiin kohdistuvaa syrjimistä ja sillä on nollatoleranssi syrjiviä sanoja ja toimia vastaan, hän sanoi CNN:n mukaan. Guangzhoussa on pitkään ollut Kiinan suurin afrikkalaisyhteisö. Monilla siellä asuvilla afrikkalaisilla on lyhytkestoisia viisumeita, ja he matkustavat maasta pois usein. Tämän vuoksi on vaikea arvioida kaupungissa asuvien afrikkalaisten määrää. Vuonna 2017 Guangzhoun kautta kulki noin 320 000 afrikkalaista, kertoi Xinhua. Muukalaisvihaa ollut ennenkin Afrikkalaisten mukaan paikallisten vihamielisyys heitä kohtaan ei ole mitään uutta. Afrikkalaisten keskuudessa ilmenneet koronavirustapaukset kuitenkin moninkertaistivat jo olemassa olevia jännitteitä. Huhtikuun 4. päivä uutinen väitti, että covid-19:ää kantanut nigerialainen olisi hyökännyt kiinalaisen hoitajan kimppuun tämän yrittäessä estää häntä poistumasta karanteenista Guangzhoun sairaalasta. Uutinen eteni nopeasti sosiaalisessa mediassa ja paikalliset afrikkalaiset kertovat rasististen hyökkäysten afrikkalaisia vastaan seuranneen tätä. Huhtikuun 7. päivä Guangzhoun viranomaiset kertoivat testien osoittavan viiden nigerialaisen kantavan covid-19:ää. Lauantaina Yhdysvaltain konsulaatti Guangzhoussa varoitti afroamerikkalaisia olemaan matkustamatta kaupunkiin.