Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kuntavaaliehdokas, älä lupaa liikoja – keväällä on tarjolla paikkoja rehellisille niukkuuden jakajille

Jos korona suo, sunnuntaina 18. huhtikuuta äänestetään päättäjät kunnan- ja kaupunginvaltuustoihin seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Ehdokkaiden etsintä on puolueissa jo täydessä käynnissä. Päteviä ehdokkaita pitäisi löytää, vaikka kuntien taloudelliseen tilanteeseen sisältyy enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Lännen Median kysely kertoi, että suurissa kaupungeissa tiedostetaan paine kunnallisveron korottamiseen ja yt-neuvotteluihin (12.9.). Kysely lähettiin 21 suurimman kaupungin talousjohtajille, joista 20 vastasi. Kunnallisveron korottamista kertoi harkitsevansa lähes puolet vastanneista kaupungeista. Kolmannes myönsi paineita olevan myös eri henkilöstöryhmien yt-neuvotteluille. Kuntaliiton omistaman Finnish Consulting Groupin ennusteen mukaan viiden vuoden kuluttua lähes kaikkien kuntien taseet voivat olla alijäämäisiä pelkästään väestönmuutoksen vuoksi. Koronakriisi heikentää taloudellista tilannetta entisestään. Sote-uudistus helpottaisi toteutuessaan hieman, mutta kaikkia rahoitusongelmia sekään ei selvityksen mukaan ratkaisisi. Eniten apua siitä olisi pienille kunnille. Kysely ja ennuste tehtiin ennen tietoa hallituksen budjettiesitykseen sisältyvästä kuntien pelastuspaketista, jossa valtionosuuksiin tehdään kertaluonteinen 300 miljoonan euron korotus. Yhteisöveron jakoperusteisiin tulee määräaikainen kymmenen prosentin korotus, jonka vaikutus on 550 miljoonaa euroa. Kunnissa tarvitaan rahaa peruspalvelujen pyörittämisen lisäksi hoitojonojen purkamiseen ja koronatesteihin. Sekä kunnat että niiden muodostamat sairaanhoitopiirit saavat vielä tänä vuonna lisätalousarviossa satojen miljoonien eurojen lisärahoituksen. Vaikka lisärahaa on luvassa, kulutusjuhliin ei kunnissa ole varaa. Rahaa menee olemassa olevien menojen lisäksi varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen ja oppivelvollisuuden pidentämiseen. Kuntaliitto noituu myös hallituksen ratkaisua jättää voimaan kilpailukykysopimukseen liittyvä valtionosuusleikkaus. Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) tähdensi torstaina, että raha palautuu kunnille riihessä päätettyjen satojen miljoonien tuessa. Äänestysaktiivisuus edellisissä kuntavaaleissa oli 58,8 prosenttia. Sen soisi nousevan, sillä valtuustoissa päätetään asioista, joilla on nopea ja suora vaikutus meistä jokaisen elämään siitä huolimatta, että sote-uudistus on viemässä laajan asiakokonaisuuden maakuntien päätettäväksi. Kuntatalouden tilanne huomioon ottaen tulossa ovat vaalit, joissa ei kannata lupailla senkään vertaa kuin yleensä. Tarvetta olisi pikemminkin realistisille visioille, joissa tunnustetaan lähtötilanne ja jaetaan niukkuutta luovasti. Sellaiset kampanjapuheet eivät harmi kyllä ole omiaan tuomaan ääniä. jussi.orell@lannenmedia.fi Kuntiin valitaan uudet päättäjät ensi keväänä. Päättäjien haasteena on tehdä päätöksiä tilanteessa, jossa kuntien talous on tiukalla.