Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kaupunginvaltuutettuihin vedottiin tunteella Koululöylykeskusteluiden puheissa – ”Koulu on Reposaaren sydän”

Reposaaren koulun pihaan oli kuudelta keskiviikkoiltana pakkautunut kymmenittäin tuohtuneita ihmisiä. Syy oli selvä: kyläläiset halusivat osoittaa tukensa Reposaaren koululle, jonka toiminnan supistamisesta kaupunginhallitus äänesti hiljattain. Lue lisää: Porin kaupunginhallitus äänesti: Reposaaresta loppuu koulu vanhemmilta oppilailta Ihmisten tuohtumus kyläkoulun vaakalaudalla olevasta toiminnasta näkyi myös käytännössä. Heti kun koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Reetta Vuorinen antoi luvan, puhuja toisensa jälkeen nousi pienelle lavalle ja perusteli, miksi Reposaaren alakoululaisia ei kannattaisi lähettää Meri-Porin yhtenäiskouluun. – Koulumatkoihin kuluisi päivittäin pahimmillaan kaksi tuntia. – Urheilu- ja kulttuuritoiminta kuolisi kyläkoulun mukana. – Jos koulu näivetetään, näivetetään koko yhteisö. Tunteikkaissa puheenvuoroissa toistuivat useasti aiemminkin kuullut perustelut. Puhujat vetosivat niin historialliseen puukouluun, lasten oikeuksiin kuin kaupungille maksettavaan saaristolisäänkin. Esiin nostettiin myös Reposaaren kouluun kajoamisesta syntyvien säästöjen vähäisyys ja se miten kylälle on muuttanut edellisen vuoden aikana peräti 14 lasta perheineen. Yksi lavalle nousseista koulun puolustajista oli Pirjo Mäki-Kihniä , joka kertoi asuneensa ulkomailla, mutta palanneensa lopulta takaisin Reposaareen. Hän vaati puheenvuorossaan luotettavaa päätöksentekoa. – En ymmärrä parin vuoden välein vaihtuvaa kantaa. Pidetään koulu, ei pidetä, pidetään, ei pidetä. Tapahtuman edetessä myös lapset uskaltautuivat väkijoukon eteen. Rohkea viisivuotias tiivisti luultavasti monien lasten mietteet. – Kun mä oon koululainen, haluaisin mennä Reposaaren kouluun. Koululöylykeskusteluihin oli varta vasten kutsuttu päättäjiä, jotta kyläläiset saisivat vastauksia heitä askarruttaviin kysymyksiin. Päättäjiä nousikin lavalle hieman yli kymmenen. Vastaukset sen sijaan jäivät vähiin, sillä tapahtumaan osallistuneet päättäjät olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kyläkoulun puolella. Jotkut kyläkoulun toiminnan supistamisen puolesta äänestäneistä vetosivat ryhmäkuriin. Tätä kyläläiset eivät nielleet mukisematta, vaan penäsivät useaan otteeseen vastuun kantamista ja omantunnon mukaan äänestämistä. Viimeisen puheenvuoron käytti Reposaaren koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Reetta Vuorinen, joka peräänkuulutti vielä kerran vastauksia kahteen kysytyimpään kysymykseen. Mihin saaristolisä käytetään, ja miksei sillä turvata kyläkoulun tulevaisuutta? Vastausta ei kuulunut, joten Vuorinen jatkoi: Mitkä kyläkoulun tilat ovat opetussuunnitelman vastaisia, sehän on ollut yksi perustelu koulun lakkauttamispuheiden taustalla? Vastassa oli toistamiseen hiljaisuus, mutta Vuorisella oli vielä sanottavaa. –  Joudumme esittämään perusteluita koulun puolesta vuosi toisensa jälkeen. Toivottavasti tapaamme vielä, mutta toivottavasti emme näissä merkeissä. – Toivon sydämestäni kestäviä päätöksiä, sillä koulu on tämän kylän sydän.