Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Yrittäjien koronatukipyyntöihin tarvitaan nyt myös realismia

Eurajoen Yrittäjien hallitus on esittänyt Eurajoen kunnalle yleisluontoista 3 000 euron koronatukea kaikille eurajokelaisille yrityksille. Tämän lisäksi yrittäjät haluaisivat kunnan poistavan Eurajoelle rekisteröityneiltä yrityksiltä kuluvalta vuodelta kiinteistöveron sekä vesi- ja viemärimaksut. Toivomuslistaan kuuluvat myös 50 prosentin alennus kunnan omistamien yritystilojen vuokrista ja kunnan 50 prosentin rahoitusosuus palvelualojen yrityksille palvelusetelien käytöstä. Yrittäjien hallitus on päätynyt myös esittämään, että kunta antaisi takauksen kunnassa toimivien elinkelpoisten yritysten yrityslainoille. Kuntalaisten verovarojen siirto tuen muodossa kaikille kunnassa toimiville yrityksille merkitsisi melkoista haulikkosihtiä. Eurajoella on tällä hetkellä 941 rekisteröityä yritystä, joten pelkästään kolmetonnisten jako maksaisi kunnalle yli 2,8 miljoonaa euroa. Tietenkin 3 000 euroa saattaisi lämmittää symbolisena eleenä yli 80 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävää Luvian Sahaa, mutta se tuskin tulisi tänäkään aikana vakavaan tarpeeseen. Eurajoen kunnanhallitus käsittelee yrittäjien toivomuslistaa tiistaina. Asiaa esittelevä kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi yrittää tasapainotella tilanteessa, jossa yritysten vaikeudet ovat olleet ilmeisiä ja monelle toki tuki olisi tarpeen. Realiteetti on kuitenkin, että veroissa ja maksuissa on toimittava tasapuolisesti kaikille kuntalaisille. Nykyisessä kuntien talouskurimuksessa edes Eurajoella ei ole mahdollisuutta viljellä kunnan varoja yrityksille miljoonien tukipaketilla. Eurajoen Yrittäjien toiveet kertovat laajasta solidaarisuudesta kanssayrittäjiä kohtaan, mutta realistisia pyynnöt eivät ole. Sen sijaan realistista on kunnan ja yrittäjien yhteistyö nykyisten valtion tukimahdollisuuksien hyödyntämisessä. Eurajoen kunta sai yksinyrittäjien tukea varten 376 000 euron valtionosuuden, josta on jakamatta vielä 264 000 euroa. Olisikin tärkeää, että tieto nykyisistä tukimahdollisuuksista leviäisi mahdollisimman laajalti yrittäjien keskuuteen. Sama pätee kaikkiin Satakunnan kuntiin.