Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Avoimempi opintopolku helpottaisi etenemistä

Joonas Lehti (SK 14.9.) ravistelee nykyistä järjestelmää selkein perustein. Valinnoissa korostuu vallankäytön halu, ”nämä ovat ainoat kanavat” -asenne. Jos lukiokurssit eivät tue myöhemmin syntynyttä ajatusta jatko-opinnoista, edessä on henkinen estejuoksu. Avoimempi opintopolku helpottaisi etenemistä. Ratkaisuna voisi olla, että ylioppilastutkinto antaisi vain kelpoisuuden korkeakouluopintoihin ja valinnat tehdään tiedekuntien ja laitosten pääsykokeissa. Olisi aivan sama, onko tarvittava tieto hankittu lukiossa tai jossain muualla. Myös työn ohessa opiskelu on katsottava tasa-arvoiseksi. Perustutkinnon jälkeen voisi pitää tuumaustauonkin. Itse tähtäsin sotilasuralle, mutta siihen ei sen hetkinen fyysinen kunto riittänyt. Kun harrastuksesta täytyi suunnitella elämänuraa, kertasin välivuoden aikana lukion biologian ja maantieteen oppimäärät. Tiedekuntaan pääsyyn riitti yo-tutkinnon yleisarvosana. Ainelaitoksiin oli karsinnat kaikille, myös laudatur-ylioppilaille. Selvisin niistä vaikeuksitta. Kun Puolustusvoimat pyörsi ratkaisunsa ja lähetti kutsuntamääräyksen, sain tarvittavan lykkäyksen ja pidin opintotauon kandidaattitutkinnon jälkeen. Tarjottiin B-miehen mahdollisuutta, minkä suoraan hylkäsin. Maantieteen kartoituskurssi suoritettuna olin jo perehdytystä vaille valmis tykistön mittausupseeri. Tämä ratkaisu tuotti myöhemmin mahdollisuuden yli kolmen vuoden palveluun rauhanturvatehtävissä. Tuli koettua sotilaselämän parhaat puolet. Sanotaan, että kun on tahto, löytyy keinotkin. Leo Johan Salo FL, tyk.kapt res/sen. Pori