Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Kuvataidearvio: Japanilaisten taide liikkuu ja liikuttaa –  Cedercreutzin museo on mitä mainion sijoituspaikka japanilaistaiteen näyttämöksi

Kuvataide Japonism today Tamio Hoshika, Tatsuo Hoshika, Fujiko Abe, Keiichi Miyazaki, Kokichi Sugihara, Akiyoshi Kitaoka. Emil Cedercreutzin museo, Harjavalta, 8. syyskuuta saakka. Ensivaikutelma Harjavallan näyttelyvierailulla on helteisenä iltapäivänä seesteinen, jopa unelias. Emil Cedercreutzin nykyjaponismia esittelevä näyttely tavoittaa ensinäkemältä hiljaisen harmonian, johon itäaasialainen taide usein näyttäisi pyrkivän. Eleganssi väistyy kuitenkin viimeistään kohdassa, jossa katsoja tempautuu mukaan kolmen taiteilijan ja kolmen vierailevan tieteilijän teoksista tuotetun näyttelykokonaisuuden kanavoimaan liikkeeseen: japanilaisten silmänkääntötemppuja tekevä taide liikkuu ja liikuttaa. Suurin saleista on katselmuksen kuratoineen Tamio Hoshikan ja Tatsuo Hoshikan jakamaa temmellyskenttää. Ensin mainitun murretun sävyiset työt ovat huoneenkorkuisia ja seinänleveitä –  yhtä aikaa mahtipontisia ja surumielisiä –  aivan kuin aasialaista maailmaa moninkertaisesti lähihistoriassa vavahduttanut tsunami. Rytmi tulee teoksiin raidoituksista, eikä saliin sijoitetun flyygelin läheisyys tunnukaan sattumanvaraiselta. Nurkassa nöyristelee yksinäinen rimainstallaatio, Monument’82 . Pieni postmoderni tilateos ei tuo kokonaisuuteen merkittävää lisää, mutta vastakkaisten seinien laajoina levittäytyvät lankkuaitatyöt viettelevät katseen. Valon ja varjon taitavasti vuorottelevaa keskustelua on maalattu Suomessa pitkään vaikuttaneen Tatsuo Hoshikan tilaan sointuvien, puuaiheisten töiden pintoihin intensiteetillä, jonka vaikutus kertautuu kuva kuvalta. Silmää on helppo huijata temput osatessaan. Feminiini osio on rajattu omaan huoneeseensa, jossa Fujiko Aben sermit ja viuhkateokset löytyvät vitriineistä ja seinänvierustoilta. Mielleyhtymä konmarittamiseen on väistämätön. Japanilaiset ovat suurkaupungistumisen myötä pakotettuja tiivistämään elintilaansa ja innovoimaan kompaktin asuinympäristön puolesta. Tilanjakajien tarpeellisuus ja kekseliäät ratkaisut vaikuttavat syntyneen naisellisesta käytännönläheisyydestä siinä missä ryhmänäyttely muu anti –  illuusioilla ladatut maalaukset ja installaatiot –  suhtautuvat tilaan tuhlailevasti. Myös tutkimus on kokonaisuudessa läsnä: Tamio Hoshikon tieteellistä posteria avaava teososio edustaa taiteellisista löydöksistä kumpuavan käytännönläheisyyden toista näkökulmaa—optisella harhalla on hyötykäyttönsä liikennenopeutta hillitsevänä tekijänä. Koettavaa löytyy kulman takaa lisää: leikillinen näyttelyosio on Keiichi Miyazakin läpivärjättyjen muovikuutioiden ja Akiyoshi Kitaokan värigrafiikassa kiemurtelevien maalaushahmojen sirkusta. Kitaokan kuvioiden kiertokulku käynnistyy teoksesta etäälle siirtyen. Kineettiset työt hämmentävät ja hymyiltävät. Niissä motivoi katsojaa väripinnoista ja muodoista poimittava liike –  yksinkertaisin keinoin toteutettu lisätty todellisuus ei mobiiliteknologiaa avukseen kaipaa. Kujeileva ja kekseliäs tämä erikoislaatuinen katselmus on, kuten Kokichi Sugiharan kolmiulotteiset miniatyyri-illuusiot. Tarvitaan vain pari peiliä ja jekutukselle avoin katse. Cedercreutzin museo on laatikkomaisilta tiloiltaan ja perusnäyttelyn puuntuoksuja huokuen mitä mainion sijoituspaikka japanilaistaiteen näyttämöksi. Museossa Kaukoitä kohtaa Kalifornian, kun japanilaiset tuovat mukanaan veistokselliseen näyttelytilaan taidetuulahduksensa nousevan auringon maasta: omalaatuinen materiaalikokeilujen kenttä on lopulta ylistys niin ongelmanratkaisulle kuin mielikuvituksen altistamille muodoille ja kuvioille. Kokonaisuutta laajentavat lukuisat oheistapahtumat elokuisista konserteista teatteriin ja taiteilijatapaamisiin. Oivallusten ketjuista syntyy silta tieteen, muotoilun ja taiteen nykyjaponismiin: koskaan ei ole satakuntalaisessa kesänäyttelyssä päässyt kauemmas matkustamalla näin lähelle.