Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Porin keskustan Posti muutti Sokokseen – Koti-ikävä painoi opintomatkalla ollutta Ivalon postilaista

Porin keskustan Postin palvelupiste on muuttanut vanhasta Postitalosta Sokoksen toiseen kerrokseen. Postitalon myymälä sulki ovensa perjantaina, ja Sokoksen palvelupiste alkoi palvella maanantaina. Toistaiseksi tiskin takana hyörii Sokoksen henkikunnan lisäksi myös Postin väkeä varmistamassa siirtymän sujuvuutta – ja myös kouluttautumassa. Ivalolainen Postin työntekijä Miia Koistinen on ollut viikon verran Etelä-Suomessa oppimassa kaupan toimintojen yhteydessä olevista Postin palvelupisteistä voidakseen kouluttaa edelleen väkeä Pohjois-Suomessa. Ivalossa hän jakaa myös postia. Hänen jakoreittinsä on 350 kilometrin mittainen ja sen varrella on 250 kotitaloutta. – Nyt on jo vähän koti-ikävä. Ivalossa oli tänä aamuna 40,5 astetta pakkasta, Koistinen kertoo kaihoisasti. Sokos-johtaja Erja Skinnarla kertoo, että Sokokselle on tehty vanhoista postilaisista kaksi rekrytointia. – Kohta täällä ovat kaikki osaajia Postin palveluissa, mutta he ovat oikein syväosaajia, Skinnarla sanoo. Toistaiseksi osa asiakkaista on vähän haeskellut palvelupisteen sijaintia. Sitäkin on ihmetelty, miksi sen täytyy olla toisessa kerroksessa eikä katutasossa. – Täällä on hyvät tilat saada tavara kulkemaan suuntaan ja toiseen, Skinnarla perustelee sijaintia. Niin asiakkaiden kuin tavaratalon oman tavaraliikenteen hissit ovat vieressä. Autolla pääsee lähelle talon pysäköintitasanteille. Myös Postin pakettiautomaatit sijaitsevat Sokoksen toisessa kerroksessa hiukan erillään palvelupisteestä. Postille oli tärkeää, että palvelupiste säilyisi keskustan alueella. Suurehko tavaravolyymi vaati yhteistyökumppanilta kokoa. Se jätti mahdollisten yhteistyökumppaneiden listan lyhyeksi. – Satakunnan Osuuskauppa on meille hyvä yhteistyökumppani, aluepäällikkö Sirkka-Liisa Korpi sanoo.