Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Trumpin herkkä Twitter-sormi heiluttaa pörssikursseja – Entä jos hänestä ja brexitistä päästään pian eroon?

Miten maailmantalous pörssikurssien perusteella reagoi presidentti Donald Trumpin viesteihin Twitterissä? Yksinkertainen vastaus on, että kiukuttelu vapaakaupan pelisäännöistä tai absurdi kannanotto päivänpolitiikkaan syöksäyttää yleensä aina käyrää alas. Koska Trump liikemiehenä ei pidä laskevista käyristä, hän saattaa kuitenkin seuraavissa sometuksissa tasoittaa törähdystään. Niinpä Trumpin puumerkin jälkeen käyrä jatkaa nousuaan, jota moni sijoittamisen asiantuntija kuvaa elämiseksi unessa. Jatkamme perinteisten viisauksien toistelua, vaikka korot ovat kääntyneet miinusmerkkisiksi ja esimerkiksi Saksan valtiolle maksetaan rahan ottamisesta vakauden turvasatamaan. Yhdysvalloissa historiallisen pitkä nousukausi jatkuu jo yhdettätoista vuotta, vaikka Trump piirrättää kupruja enimmäkseen alaspäin. Kauppasota Kiinan kanssa velloo todellisuudessa ja mielikuvissa. Markkinat reagoivat epävarmuuteen ja odotuksiin, jotka voivat olla todellisten ohella kuviteltuja. Näillä lupauksilla ja peloilla Trump johtaa. Uutisjournalismia tekevät ihmiset ovat monimutkaisempia olentoja kuin pörssi. Toisin kuin pörssikurssit ihmiset ovat turtuneet Trumpin arvaamattomuuteen. Kolmessa vuodessa on huomattu, että presidentin sanat eivät läheskään aina tarkoita tekoja – tai mitään todellista. Trump-kohu voi olla aivan totista totta, mutta yhtä hyvin se voi olla paljon melua tyhjästä. Rimaa onkin korotettu, eikä kaikkia trumpismeja enää uutisoida isolla. Markkinoilla ei ole tätä ylellisyyttä. Odotukset ovat totta, vaikka eivät olisikaan. Pörssianalyyseissä näkyy merkkejä varautumisesta seuraavien 20–30 vuoden aikana maailmaan, joka on vielä nykyistä arvaamattomampi. Vaan kykenevätkö markkinat reagoimaan siihen, mitä tällä viikolla saattoi tapahtua? On mahdollista, että reitti kohti vakaampaa maailmanjärjestystä raivattiin alulle. Britannian pääministerin röyhkeä yritys vaientaa parlamentti EU-eron ratkaisunhetkillä oli laiton. Britanniassa parlamentti on ylin päättäjä: parlamentti saa, mitä haluaa, kunhan se vain osaisi päättää kantansa. Korkein oikeus ei ole samalla tavalla poliittinen elin kuin Yhdysvalloissa. Jos Boris Johnson saa kenkää, hänen maalaamansa brexit voi palautua lähtöruutuun. Trumpia vastaan pantiin alulle virkasyyteprosessi siitä, että hän ilmeisesti pyrki vaikuttamaan vuoden 2020 presidentinvaaleihin painostamalla Ukrainan presidenttiä tutkimaan vastaehdokastoivo Joe Bidenin poikaa. Vasta onkin pari vuotta tutkittu, sotkeutuiko Trump Venäjän vehkeilyihin vuoden 2016 vaaleihin vaikuttamiseksi. Trumpin tavaramerkkinä on aina toistaa ongelmallinen käytöksensä seuraavalla kerralla. Kun tulee kritiikkiä, hänen reaktionsa on sijoittamisesta tuttu doubling down eli muiden virheeksi väittämän käytöksen toistaminen entistä pontevampana. Entä jos tällä viikolla aloimme vihdoin päästä eroon sekä brexitistä että Trumpista? Kummankaan ilmiön juurisyyt eivät olisi poistuneet, mutta jotenkin uusi maailma olisi helpompi elettävä. Kestäisimme paremmin myös pörssiromahduksen ensi vuonna. Kirjoittaja on Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja. Toisin kuin pörssikurssit ihmiset ovat turtuneet Trumpin arvaamattomuuteen.