Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tähti ja Kotaja urakoivat kauden päätteeksi – porilainen kilpaili Pudasjärven Urheilijoiden vahvistuksena

Ratakelaajat päättivät kilpailukautensa Turussa järjestetyissä parayleisurheilun SM-kilpailuissa. Porin Tarmon Leo-Pekka Tähdelle ja Vampulan Urheilijoiden Amanda Kotajalle tuli T54-luokassa urakkapäivä. Alkuperäisen ohjelman mukaan 100 metrin finaali piti olla lauantaina, mutta ajanottolaitteisiin tulleen ongelman vuoksi ne siirtyivät sunnuntaille. Lisäksi molemmat satakuntalaiset kelasivat sunnuntaina 200 ja 800 metrin kilpailussa sekä harvinaisessa näytöslajissa 4x100 metrin sekaviestissä. Sekä Tähti että Kotaja ottivat sunnuntaina kolme Suomen mestaruutta. Tähden voittoaika ykkösmatkalla 100 metrillä oli 14,02. Kotaja puolestaan kelasi 200 metrillä ensimmäisen kerran tällä kaudella alle 30 sekunnin, kun hänen aikansa oli 29,71. – Tulokset olivat ihan ok. Satasella minulla oli kauden paras maksiminopeus, mutta siltikään ei mennyt alle 14 sekunnin, Tähti ihmetteli. Sekaviestissä oli kaksi joukkuetta: Pudasjärven Urheilijat ja Vampulan Urheilijat. Kotaja kilpaili luonnollisesti oman seuransa väreissä. Hänen viestikavereinaan olivat Tuomo Himanka , Toni Piispanen ja Esa-Pekka Mattila . Tähti vahvisti Pudasjärven Urheilijoita, jossa muut kelaajat olivat Niko Ristiranta , Sini Paukkeri ja Henry Manni . Joukkueet kasattiin sillä periaatteella, että niistä tulisi mahdollisimman tasaiset. Aivan siinä ei onnistuttu, sillä Tähden ankkuroima Pudasjärvi voitti VampU:n lähes neljällä sekunnilla. – Viesti oli hauskanpitoa. Se yllätti, että sain viestissä 800 metrin päälle vielä kisojen kovimman maksiminopeuden 35,5 kilometriä tunnissa. Koronavuosi on verottanut myös parakisoja. Kansainvälisiä kisoja satakuntalaisillekaan ei tullut lainkaan, eivätkä kelaajat pääse tällä kertaa myöskään Ruotsi-maaotteluun. Suomeen sen sijaan järjestyi tiivis ohjelma. Tähti ehti kelata kotimaan kisakiertueella maailman kärkiajat 100, 200 ja 400 metrillä. Kotajalla on maailman kärkiaika 100 metrillä. 200 metrillä hän on maailmanlistan kolmantena ja 400 metrillä viidentenä.